3. marraskuuta 2016

Riitta Jalonen: Kirkkaus



Riitta Jalosen Kirkkaus meni kirjastovaraukseen vain ja ainoastaan muista blogeista lukemieni hyvien arvioiden myötä. Muuten se olisi – ikävä kyllä – livennyt tarkkaamattomaksi käyneiden silmieni ohi. Onneksi niin ei käynyt.

Kirkkauden päähenkilö ja minäkertoja on uusiseelantilainen Janet Frame, köyhän perheen kasvatti, josta tulee ensin nuori opettajatar, sitten mielenterveyspotilas ja lopulta kirjailija. Frame (1924–2004) kirjoitti laajan tuotannon, joka on pidettyä ja arvostettua, vaan toistaiseksi suomentamatonta.

Kirkkaus ei ole missään nimessä elämäkerta. Se on fiktiota, kuvitelmaa, jossa on mukana rippusia historiaa. Se on vahva, hallittu romaani, joka muodostaa monisärmäisen, aina uusia kulmia avaavan kokonaisuuden. Janetin ääni on vahva: se on kirjailijan, taiteilijan ääni siinä missä herkän ja haavoittuvan poikkeusyksilön.

Janet suljetaan vuosiksi mielisairaalaan skitsofreenikon leima papereissaan ja hän joutuu kokemaan esimerkiksi lukemattomia sähköshokkihoitoja muusta ankeasta sairaalaelämästä puhumattakaan. Pelkäsin etukäteen kirjan mielisairaalaosioita, sillä mitä enemmän psykiatrisen sairaanhoidon historiaan tutustun, sen vastenmielisemmältä se tuntuu. Eikä pelkästään tunnu – se on sitä. Jalonen on rakentanut kerrontansa kuitenkin siten, ettei ahdistus kasva yltiöpäiseksi. Mässäily ja kauhistelu loistavat poissaolollaan, jäljelle jää ihmetys ja eräänlainen voimaton tyhjyys.

Ongelmallista toki on, kun oikean ihmisen elämästä ja ajatuksista kirjoitetaan fiktiota. Vaaran paikkoja on paljon. Olen ollut aiemmin hyvinkin skeptinen tätä lajityyppiä kohtaan – pelännyt sen tekevän hallaa ihmisen oikeudelle olla oma itsensä myös jälkipolvien silmissä – mutta esimerkiksi keväällä lukemani Joyce Carol Oatesin Blondi (jonka näemmä myös kuvasin parvekkeellamme verhojen raossa, heh) jysähti sen verran kovaa, että oli pakko antaa uusi mahdollisuus.

Toisaalta Kirkkaus antaa keskimääräiselle suomalaislukijalle vapauksia: minä en ainakaan ollut Janet Framesta aiemmin kuullutkaan, joten mitään ennakko-oletuksia tai -tietoja ei ollut haittaamassa tutustumista. Eikä kirja ole tyyliltään sellainen, että sen fiktivisyyden ohimennen unohtaisi, vaan se on vimmaista tekstin virtaa, ajatusten ja mielikuvien juoksua, tunnetiloja ja yhä uutta kohti kurkottamista.

Jalosen romaani ei ole mikään läpihuutojuttu tai aivojennollausluettavaa. Se on kirjoitettu vaativalla kielellä, sen tempo riuhtoo, ajat ja paikat vaihtuvat ja minäkertojan monimutkainen mieli johdattelee paikoin kauas alkupisteestä. Kirkkaus on osoitus kirjoittamiseen ja kieleen rakentuvasta voimasta: kuinka se kiskoo pintaan ja pitää siellä, kiertyy ja joskus koreilee, mutta onnistuessaan sykkii elämää viimeiseen pisteeseen saakka.


Riitta Jalonen: Kirkkaus
Ulkoasu: ?
Tammi 2016
352 s.

Kirjastosta.

______

Toisaalla: Lukuisa, Kirjasähkökäyrä, Reader, why did I marry him?, Kirja hyllyssä, Kulttuuri kukoistaa, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Täysien sivujen nautinto, Pieni kirjasto, Kirjakirppu, TekstiluolaKirjakaapin kummitus, Usva, Ullan luetut kirjat, Leena Lumi...      

19 kommenttia:

  1. Kirjamessuilla Jalonen kertoi tämän kirjan kirjoitusprosessista. Käsitin, että hän oli kirjoittaessaan kokenut suurta yhteyttä Frameen, mutta mainitsi myös, miten suuri asia on "laittaa sanoja jo kuolleen henkilön suuhun". Tämä odottaa nyt minulla sopivaa lukuhetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa kiinnostavaa kuulla Jalosen näkemyksiä. Ainahan tähän lajityyppiin kuuluu erilaisia dilemmoja, enkä kyllä epäilekään, etteikö kirjailija olisi niitä pohtinut. Hyviä lukuhetkiä, kun niiden aika koittaa!

      Poista
  2. Tämä oli vahva teos ja minä ohitin sen, koska en pitänyt ulkonäöstä ja nimestä. Sitten luin Leena Lumin postauksen ja heti varasin kirjan. Minulle tämä on tämän vuoden paras kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sinä todella vaikutuit. Hieno kirja kyllä.

      Poista
  3. Joyce Carol Oatesin Blondi on minunkin suosikkejani tämän lajin kirjallisuudesta – onneksi Kirkkaus ylsi samaan! Kerronta ja kieli veivät täysin mennessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkusivuilta lähtien oli kyllä selvää, että nyt on jotain poikkeuksellista käsillä. Luen ehdottomasti muutakin Jalosen tuotantoa, vakuutuin.

      Poista
  4. Minullakin tämä odottaa tuolla kirjapinossa lukuvuoroaan, mutta saa tosin hieman vielä odotella lisääkin. Niin tämä kuin Parkkisen Säädyllinen ainesosakin ovat niin hehkutettua täällä blogimaailmassa, etten ole vielä kumpaankaan uskaltanut tarttua. Odotukset ovat aika valtavat ja toisekseen haluan myös "säästää" näitä vähän rauhallisimpiin lukuhetkiin, lomalle, kauemmas väsymyksestä etten ainakaan omalta puoleltani missaisi hienouksia. Näin kehuttuja on aina jännittävä lähteä lukemaan, ja toisaalta en taas malttaisi odottaa että pääsisi jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kannattaa ehdottomasti säästellä parempaan hetkeen. Odotusten kasvaminen ylettömän suuriksi ei ole yleensä hyvä asia, koska useimmiten väistämättä pettyy. Säädyllinen ainesosa ei ollut minulle mikään napakymppi, mutta hyvä kirja kyllä.

      Poista
  5. Minulle vuoden paras tähän mennessä ja harmittaa, kun ei päässyt Finlandia-kuusikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi kyllä ollut aineksia siihen. Itse en niin paljoa välitä Finlandia-kisasta, eikä minulla ole suuria intohimoja sen suhteen, mutta ymmärrän harmituksen.

      Poista
  6. Kaisan tavoin minäkin kaipailin tätä Finlandia-finaaliin. Hieno romaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Kirkkaus palkitaan jotenkin muuten? Ainakin hyvillä arvioilla, onhan se onnistunut romaani.

      Poista
  7. Minullekin tämä on yksi vuoden parhaimpia, kevyesti. No juu, vaikka kevyt ei todellakaan ole.

    Onhan tämä vaikea kirjallisuuden laji kun fiktiossa astutaan oikean ihmisen saappaisiin, ja no, itselleni kirja herätti ennestään tuntemattoman Janet Framen eloon. Mutta toisaalta onhan tämä selkeä kaunokirjallinen teos ja fiktiota. On hyvä pohtia, kenellä on oikeus kirjoittaa ja mistä, mutta osa on lukijankin vastuulla. (Meinasin kirjoittaa, että tiedostava lukija tuskin kokee tämän kanssa ongelmia, mutta sitten tuli mieleeni ne, jotka vievät muistokynttilöitä ties minne, kun joku Salkkareissa kuolee...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aihepiiri on minusta tosi kiinnostava. Ei kiellettyjä aiheita oikein saisi olla, mutta huolella on tietysti mietittävä, mitä ja miten kirjoittaa oikeista ihmisistä. Lukijan vastuu on todellakin olennainen, eikä kirjailija voi olla vastuussa lukijan tekemistä tulkinnoista – kuten kirjailija ei voi myöskään vaatia tietynlaisia lukukokemuksia.

      Poista
  8. Suketus, tämä on minulle vuoden Kirkkaus<3 En koe mitään ongelmaa, kun kirjoitetaan elämänkertaa faktiona. Tästä hyviä esimerkkejä olkoot vaikka Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret, joka kertoi runoilijoista Vala ja Vaara, Susdan Sellersin Vanessa&Virginia ja vaikka Backamnnin Harriet ja Olof. Kuolema Viipurissa 1918. Olen yhden näistä yhden kirjoittajan kanssa keskustellut ja hän totesi, että 'pysytään faktoissa, mutta täytetään aukot, vaikka mitä jollakin on yllään tms. tavalla, joka olisi voinut olla faktaa'. Sen sijaan se yksi kirja, mikä sen nimi nyt olikaan, jossa Nikolai II:n perheeseen oli lisätty yksi ylimääräinen lapsi, oli minusta todella outoa ja huonoa makua osoittavaa.

    Olen nyt ihan Janet Frame -kuumeessa ja olen jo ollut kustantajaan yhteydessä, että saisimme häntä suomeksi. Vastaus oli 'ehkä...'

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Minusta kirjan kansi ei korreloi sen sisältöön eli kirjakaupassa tämä ei olisi noussut ehkä ollenkaan käteeni. Onneksi joku tunsi taas makuni...

      Poista
    2. Oi, olisi niin hienoa saada Framea suomeksi, todella! Ja tuon Vanessan & Virginian haluaisin lukea jossain välissä, kun vain ehtisin. Ostin Woolfin esseekokoelman kirjamessuilta, hän kiehtoo minua todella paljon henkilönä ja kirjailijana.

      Poista
  9. Moi! Kyllä tämä meni mullakin nyt varaukseen, sun kirjoituksen ja näiden kommenttien perusteella, vaikka aihe on tosi rankka... Muistelen nähneeni Janet Framesta myös elokuvan, tai sitten olen vain lukenut siitä(kin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, lue lue! Tästä saa kyllä paljon irti, jos pääsee tarinaan ja kerrontaan sisään. Voin kyllä ymmärtää senkin, jos tämä pysyy etäällä, sillä Jalonen ei päästä aivan helpolla.

      Poista

Kiitos kommentistasi!