19. marraskuuta 2017

Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä (Mielenterveysviikko)



Avaan tällä tekstillä Mielenterveysviikon teemapostaussarjani. Tänään 19.11. vietetään ympäri Suomen kynttilätapahtumia itsemurhan tehneiden muistoksi.


Theodore Finch ja Violet Markey. Kummallakin on oma syynsä olla koulun kellotornissa, turvakaiteen väärällä puolella. Kumpikin saa yllättävästä kohtaamisesta syyn tulla turvallisemmille vesille. Finch on lukion outolintu, friikki, jota edes muutaman läheisen ystävän on vaikeaa ymmärtää. Violet on suosittu tyttö, lahjakas kirjoittaja, joka on puoli vuotta aiemmin menettänyt isosiskonsa auto-onnettomuudessa, josta itse selvisi vähäisin vammoin. Suru on luonnollisesti läsnä perheen elämässä, mutta Violet kokee, ettei aiheesta saa puhua ja on siksikin ahdistunut.

Todennäköisyyksien vastaisesti Finch ja Violet tutustuvat ja ystävystyvät ja huomaavat pitävänsä toisistaan eroistaan huolimatta tai juuri siksi. He tekevät yhdessä maantiedon projektia, jossa on opettajan mukaan tarkoitus etsiä kotiosavaltion kiinnostavia paikkoja ennen kuin elämä kuljettaa oppilaat pois Indianasta. Niinpä Finch ja Violet tekevät vaelteluja erilaisiin lähiseudun löytöretkikohteisiin – ensin kävellen ja pyörällä, sitten myös autolla, kun Finch saa Violetin pääsemään yli onnettomuuden aiheuttamasta autokammostaan – ja löytävät esimerkiksi erään miehen takapihalla olevan itserakennetun vuoristoradan, "pohjattoman" järven ja kirjastovaunupuiston.

Samalla, kun löytöretket jatkuvat, kumpikin nuorista käy mielessään läpi omia murheitaan ja elämänsä merkityksiä. Finchin perhe on pitkälti palasina isän lähdettyä raskaiden aikojen jälkeen uuden naisen mukaan, eikä sen enempää Finchin äiti kuin kumpikaan siskoista jaksa tai osaa nähdä, kuinka kehnossa kunnossa Finch on. Koulukuraattorin tapaamisissa Finch onnistuu jotenkuten vakuuttamaan, ainakin lähes, ja koska äiti ei kuuntele vastaajan viestejä, koulun varovaisesti heräilevä huoli ei koskaan päädy hänen korviinsa saakka.

Violetia vanhemmat suojelevat turhankin voimakkaasti, mikä tiivistyy erityisen konkreettisesti, kun Violet ja Finch tulevat läheisemmiksi ja heidän suhteensa syvenee. Vanhemmilla on omakin surutyö vielä kesken, mutta he panostavat voimavaransa henkiin jääneeseen tyttäreensä, jopa siinä määrin, että tukahduttavat tämän omat tunteet. Kuinka paljon ja kuinka pitkään hoitamatta jäävää mielen sairautta voi kuitenkaan paeta?

Yksi täydellinen päivä on surumielinen, koskettava ja raikas nuorten aikuisten romaani. Se käsittelee vakavia aiheitaan otteella, joka ei sen enempää kiristy paasaamiseksi kuin silottele moniulotteista problematiikkaansa. Itsetuhoisuus on aihe, jonka kanssa ollaan helposti varpaillaan, eikä sen käsittely helppoa olekaan. Yhtäältä miettii, ruokkiiko siitä puhuminen ilmiötä itsessään, toisaalta tietää, että suun aukaiseminen on parempi asia kuin vaikeneminen. Nuorten itsemurhat ja niiden yritykset ovat Suomessa teema, josta ei aina uskalleta puhua. Pelätään, että itsemurhista puhumalla saatetaan vahingossa kannustaa itsetuhoista ihmistä toteuttamaan aikeensa.

Minä puolestani olen nuorten kanssa työskenneltyäni sitä mieltä, etteivät nuoret mene rikki vaikeiden aiheiden äärellä: jos voi millään tapaa osoittaa kiinnostusta, mahdollisuutta kuuntelevaan korvaan ja tukea avun saamiseen, ollaan aina plussan puolella. Pienetkin teot ovat merkittäviä, vaikkeivät ratkaisisi koko ongelmaa tai avaisi kaikkia solmuja. Tekeminen on aina parempi kuin tekemättä jättäminen.

Yksi täydellinen päivä on haastava romaani, jos sen käsittelemä tematiikka saa oman mielen vereslihalle. Se ei myöskään ole aivan ongelmaton kokonaisuus, sillä vaikka pääosin pidän Nivenin tekemiä kerronnallisia ratkaisuja hyvinä, en voinut lukiessa välttyä aihepiirin romantisoinnin kyseenalaistamiselta. Romaani tasapainoilee haastavalla maaperällä ja saattaa herättää hyvinkin vahvoja mielipiteitä. Toisaalta eikö se ole vaikuttavan kirjallisuuden merkki? Hienointa olisi, jos tätä kirjaa voisi lukea vaikkapa lukupiirissä ja sen jälkeen yhdessä keskustella sen esiin nostamista teemoista.


Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä
Suomentaja: Leena Ojalatva
Karisto 2017
405 s.
All the Bright Places (2015)

Kirjastosta.

________

Toisaalla: Kirjapöllön huhuiluja, Hannan kirjokansi, Venlan maailma, Evarian kirjahylly, The YA Diaries

18. marraskuuta 2017

Mielenterveysviikko 19.-26.11.2017 – Haastan sinut!

Haastekuvaa saa käyttää.
Alkuperäinen kuva on CC0-lisenssillä Pixabaysta.

Mielenterveys. Siinäpä aihe, joka pulpahtelee pintaan, mietityttää, herättää ajatuksia ja tunteita – koskettaa kaikkia. Kun mielenterveys on kunnossa, sitä ei ehkä edes ajattele aktiivisesti. Kun se ei ole kunnossa, ei ehkä jaksa tai voi ajatella.

Mielenterveys voi kokea pieniä ja suuria kolauksia, ja ne voivat sattua nuorena, vanhana ja kaikissa elämänvaiheissa siinä välillä. Masennusta pidetään jo vähintään epävirallisena kansantautina Suomessa, nuorten työkyvyttömyyseläkkeistä suurin osa johtuu psyykkisistä syistä. Vanhusten yksinäisyys ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Työelämä uuvuttaa. Syrjäytyminen on valtava yhteiskunnallinen ongelma ja uhka – vaan kuka todella näkisi yksilöt syrjäytymisen takana?

Nuorten kanssa työskennellessäni olen monesti kokenut lamauttavaa voimattomuuden tunnetta, kun en pysty auttamaan mielensä kanssa kamppailevia. Jonot kartoituksiin ja hoitojaksoille ovat pitkiä, kynnykset monista syistä korkeita. Ennaltaehkäisyyn pitäisi panostaa, todetaan juhlapuheissa, strategioissa ja mietinnöissä, mutta millä resursseilla, kun jo kriisiytyneet tilanteet imevät niin paljon?

Sanotaan, että lukeminen tekee hyvää mielenterveydelle ja terveydelle muutenkin. Allekirjoitan väitteen, mikä ei varmasti yllätä ketään. Toki on myös muita tapoja huolehtia itsestään ja toisista, mutta kirjallisuus on ehdottomasti yksi vaihtoehto.


Niinpä haastan juuri sinut mukaan Mielenterveyden keskusliiton Mielenterveysviikolle!


Mielenterveysviikkoa on vietetty marraskuun lopulla vuodesta 1974 alkaen. Tänä vuonna päivämäärät ovat 19.–26.11. Viikko alkaa sunnuntaina 19.11., jolloin muistetaan itsemurhan tehneitä kynttilätapahtumissa eri puolilla Suomea. Myös muita tapahtumia järjestetään ympäri Suomen, niistä saa tietoa Mielenterveyden keskusliiton sivuilta.

Tule mukaan juuri sinulle sopivalla tavalla. Voit blogata aiheeseen liittyvistä kirjoista, elokuvista, näytelmistä, kokemuksista, ajatuksista. Voit osallistua somepäivityksillä. Voit keskittyä omaan hyvinvointiisi tavoilla, joista tiedät nauttivasi. Voit parantaa läheistesi hyvinvointia pienin ja suurin teoin ja elein.

Tässä blogissa ilmestyy useampi mielenterveyteen liittyvä bloggaus tulevan viikon aikana. Lähinnä kirjojen kautta, kuten minulle luontaista on. Tervetuloa mukaan Mielenterveysviikolle!


Pidetään huolta itsestämme ja muista, niin Mielenterveysviikolla kuin aina muulloinkin!

16. marraskuuta 2017

Marianna Kurtto: Tristania



"Pitää varoa mitä tahtoo, pitää miettiä mitä toivoo, ja tällaistako on kun toiveet täyttyvät."


Runoilijana ja suomentajana aiemmin julkaisseen Marianna Kurton esikoisromaani Tristania on niin monella tavalla täydellisen hieno romaani, etten edes tiedä, mistä aloittaa. Se vei tarinallaan, kielellään ja tunnelmallaan minulta jalat alta, pyyhkäisi varoittamatta ylitseni kuin aalto eteläisellä Atlantilla, tavoitteli varpaita purkautuvan tulivuoren laavan tapaan ja suhisi korvissani niin kuin vain merituuli voi.

Kirjan miljöönä on kenties maailman syrjäisin paikka: Atlantin valtameressä sijaitseva pieni saari Tristan da Cunha, josta on lähimmälle toiselle saarelle Saint Helenalle 2000 kilometriä matkaa. Miten sellainen paikka voi olla, miten siellä voidaan asua? Hyvin, huonosti ja kaikilla tavoin siltä väliltä, kuten Kurtto romaanissaan näyttää.

Tristania seuraa saaren asukkaiden elämää ja sielua, on vuosi 1961. Lars on perheenisä, syntyperäinen tristanilainen, mutta huomaa yhtäkkiä muuttuneensa britiksi, jättäneensä nousematta paluulaivaan. Hän on rakastunut lontoolaiseen kukkakaupan myyjään, ja haaveiluun taipuvainen kun on, antaa tunteen viedä.

Kotona Tristanilla Larsin vaimo Lise ja poika Jon elävät kuten ovat ennenkin eläneet: tuliperäisen saaren antimilla, yhteisössä joka on tiivis ja tarkkaavainen. Kun tulivuori purkautuu, jännitteet repeävät uuteen muotoon.

Ja kaikesta tästä Lars lukee sanomalehdestä vasta monta päivää myöhemmin.

Kurtto hallitsee käyttämänsä kielen kuin ruhtinatar, pitää tarinansa langat ja jännitteen kohdillaan, paljastaa ihmisyydestä jotain niin raastavan tuttua ja silti uutta ja raikasta, omalla tavallaan kerrottuna. Olin Tristanian äärellä siinä perinteisessä himolukijan ongelmassa, jossa haluaa sekä ahmia että säästellä romaania, joka puhuu juuri minulle ja minun kielelläni.

Romaanin henkilöt ovat kokonaisia, vahvoja. Harvasta heistä voi yksioikoisesti pitää: he ovat yhtä arvaamattomia ja monisärmäisiä kuin saari, jolla asuvat. Ihmisyydessä on jotain hyvin universaalia, sen tiedämme. Ja sen Marianna Kurtto kirjoittaa eläväksi, koetuksi, uskottavaksi.

Lienee selvää, että huumaannuin? Hyvä. Uskallan arvioida lukeneeni nyt vuoden parhaan kotimaisen romaanin. Se on jotain se.


Marianna Kurtto: Tristania
Ulkoasu: Anna Makkonen
WSOY 2017
331 s.

Omasta hyllystä.

_________

Toisaalla: Tekstiluola, Kirjaluotsi, Lumiomena, Kirja vieköön!, Täysien sivujen nautinto, Mitä luimme kerran

Haasteet: Kirjallinen maailmanvalloitus (Tristan da Cunha on Saint Helenan alainen)

13. marraskuuta 2017

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala



Arundhati Royn Joutavuuksien jumala on haastava, moniulotteinen kirja, joka ei päästä lukijaa helpolla. Sen tarina avautuu ja sulkeutuu kuin spraali kietoen lukijan tiukkaan verkkoonsa. Intian todellisuus herää eloon voimakkaana ja raakana.

Kaikki liittyy perheeseen, joka on hyvin onneton omalla tavallaan ja onnellinen – liekö laisinkaan. Ayemenemissä elää Kochamman perhe. Isoisä on kunnioitetussa valtion virassa ja hakkaa isoäitiä öisin messinkimaljakolla. Isoäiti puolestaan perustaa menestyvän säilyketehtaan, josta perheen varallisuus pitkälti tulee. Tytär Amma hankkiutuu epäsopivaan avioliittoon ja tekee jotain, mitä ei voi antaa anteeksi: ottaa avioeron miehestään ja palaa lapsuudenkotiin lastensa, kaksosten Rahelin ja Esthan kanssa. Ammun täti, nuoruutensa nunnana viettänyt Baby Kochamma kuuluu samaan perheeseen sen tunteettomana ja julmana hahmona. Ammun veli Chacko, kaksosten eno, puolestaan on lähtenyt suurin odotuksin Iso-Britanniaan opiskelemaan, mutta palannut sieltä eronneena ja alisuoriutuneena vain ikävöidäkseen entistä vaimoaan Margaretia ja tytärtään Sophie Molia.

Päähenkilöksi nousee Rahel, jonka kautta perheen traagista tarinaa tarkastellaan vuoroin kirjan nykyhetkessä, kun aikuinen Rahel palaa – niin ikään pettyneenä ja eronneena – Ayemenemiin, vuoroin vuonna 1969, jolloin kaksoset olivat vielä lapsia, perhe pitkälti saman katon alla ja Chacko-enon ex-vaimo Margaret vierailulla Intiassa Sophie Molin kanssa.

Kochamman perhe kärsii niin sisäisistä kuin ulkoisista tragedioista. Perheenjäsenten välillä on kitkaa, jota on mahdotonta hioa pois: näkemykset, ymmärrys ja perhehistoria muodostavat keitoksen, jossa anteeksianto on vierasta ja suvaitsevaisuus pannassa. Lapsiparat, kaksoset Rahel ja Estha saavat toisistaan tukea, mutta yhteiset kokemukset myös erottavat. Perheen aikuiset joko kohtelevat heitä tieten tahtoen kaltoin tai sitten tekevät sen huomaamattaan: väsyneinä, välinpitämättöminä, tyystin ajattelematta, millaisia seurauksia ja vaikutuksia harkitsemattomilla sanoilla voi olla.

Oma tarinalinjansa on kastittoman puusepän Veluthan elämä. Velutha on Kochamman perheelle tuttu vuosikausien ajalta, mutta intialaisen yhteiskunnan ehdottomuus kastijaossa koituu hänen kohtalokseen. Rakkaus, sanotaan, ei tunne rajoja, mutta ihmiset tuntevat.

Joutavuuksien jumala on mieleenpainuva, uniikki lukukokemus, jonka kuvailuun on vaikeaa löytää sanoja. Royn tarinankerronta tempaa mukaansa ja samalla tyrkkii kauemmas, Hanna Tarkan suomennos tuo kielen vivahteet esiin. Kirjan rakenne pitää varpaillaan, muistuttaa huolimatonta lukijaa siitä, mikä on olennaista ja millä tavoin aika tarinassa kiertyy.

Tässä tarinassa ei ole mustavalkoisia kontrasteja, vaan sävyt ovat syvempiä, vivahteikkaampia. Joutavuuksien jumala kertoo maailmasta, jota en tunne, ja jonka lainalaisuudet ovat minulle vieraita. Se voisi kertoa tyystin fiktiivisestä maailmasta, enkä välttämättä huomaisi eroa. Niin uutta ja outoa on elämä, jota Kochamman perhe elää – ja samalla kipeillä tavoilla universaalia, surullista ja yksinäistä, sijatonta ja epäoikeudenmukaisuuksilla kuorrutettua.


Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala
Suomennos: Hanna Tarkka
Otava 1997
384 s.
The God of Small Things (1997)

Omasta hyllystä.

________

Toisaalla: Kannesta kanteen, Tekstiluola, Kirjamielellä, Kirsin Book Club, Lukemisen ilo

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 33. Kirja kertoo Intiasta. Kirjallinen maailmanvalloitus (Intia).

11. marraskuuta 2017

Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset



El Salvador on yksi maailman väkivaltaisimpia ja vaarallisimpia maita, eikä se ole läheskään kokonaan toipunut vuonna 1992 päättyneestä sisällissodasta. Sen 6,5 miljoonan hengen väestöstä noin 60 000 kuuluu rikollisjengeihin, jotka pitävät maata käytännössä hallussaan kiristämällä ja uhkaamalla yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä. Väkivalta on jokapäiväistä ja näkyvää, ja maasta pakenee jatkuvasti ihmisiä hakemaan turvapaikkaa ympärysvaltioista.

El Salvadorin perustuslaki ja oikeusjärjestelmä mahdollistavat tiukat tuomiot rikoksista, ja toisaalta tuomioissa on valtavasti vaihtelua ja mielivaltaisuutta. Maan aborttilainsäädäntö on maailman tiukimpia: abortti on kielletty kaikissa tilanteissa ja jopa keskenmenosta voi joutua vankilaan. Kohtukuolemat ja pienten vauvojen kuolemat tutkitaan tarkkaan ja äiti voi joutua syytteeseen ja tuomituksi harkitusta murhasta.

Vankilat pursuavat vankeja, ja elinolot niissä ovat ala-arvoiset. Pahamaineisin El Salvadorin naisvankiloista on Ilopango.

Journalisti Maija Salmi ja valokuvaaja Meeri Koutaniemi kävivät läpi pitkän ja uuvuttavan väännön El Salvadorin rikosseuraamusviraston kanssa ennen kuin pääsivät tekemään kirjaansa Ilopangon muurien sisään. Salmi haastatteli ja Koutaniemi kuvasi kymmeniä eri vankeja. Vankilan lisäksi he tapasivat entisiä vankeja, ennen kaikkea entisten vankien yhdistuksen AEIPESin ja sen johtajan Guillermo Garcian kautta ja avustuksella.

Vankeja ja entisiä vankeja yhdistää moni asia, vaikka he ovat tietenkin kaikki yksilöitä ja omien elämänkohtaloidensa kokijoita. Ensinnäkin lähes kaikki ovat alemman sosiaaliluokan kasvatteja, köyhistä, epävakaista ja osa myös väkivaltaisista oloista. Moni on tullut äidiksi teini-ikäisenä, harvalla on pysyvä puoliso. Moni on joutunut tekemisiin elsalvadorilaisten jengien kanssa joko haluamattaan tai tarkoituksella, yleensä poikaystävän ja puolison kautta – osa myös omasta valinnastaan.

Lisäksi pelottavan moni tuntuu olevan vankilassa sattuman seurauksena. On ollut huono tuuri: väärä paikka väärään aikaan väärässä seurassa. Osa vangeista on vankilassa, koska heidät on tuomittu väärin tai vajain perustein. Jotkut ovat syyttömiä.

Salmen ja Koutaniemen perusteellinen, silottelematon tyyli vavahduttaa mieltä. Mustavalkoisissa kuvissa on vahva kontrasti, ja niiden pääosaan nousevat vankilan naiset massan sijaan yksilöinä. Haavoittuvina, haavoitettuina, nujerrettuina, selviytyjinä. El Salvadorissa vankeusrangaistus on yleisyydestään huolimatta häpeä, ja yhteisöllisessä kulttuurissa se vaikuttaa tuomitun koko perheeseen ja lähipiiriin. Jotkut vangeista eivät ole tavanneet lapsiaan, vanhempiaan tai puolisoaan vuosikausiin, osa ei uskalla tai halua vapauduttuaan palata enää kotiin. Toisaalta on myös niitä, joiden omaiset käyvät kaikkina vierailupäivinä tuomassa vangeille hygieniatarvikkeita, ruokaa ja muuta välttämätöntä.

Ilopangon olot ovat järkyttävät. Sellit ovat tupaten täynnä, ja suuri osa vangeista nukkuu lattialla. Ulkoilualueella ei välttämättä ole kunnollista suojaa porottavaa tropiikin aurinkoa vastaan, ja ruoka on pilaantunutta ja ala-arvoista. Hygieniasta voi huolehtia vain, jos ehtii jonon alkupäähän – kaikille ei riitä vettä peseytymiseen, eikä hygieniatarvikkeita saa muualta kuin omaisten toimituksista tai kovaan hintaan muilta ostamalla. Terveydenhuolto on olematonta.

Huumeet, väkivaltarikokset ja prostituutio ovat yleisiä teemoja, jotka pilkahtelevat Salmen haastatteluissa. Jengien kanssa kerran tekemisiin jouduttuaan on niiden vanki aina, sillä jengistä ei voi erota, ja jos joutuu vahingossa väärän jengin hallitsemalle alueelle, voi tulla ammutuksi.

Toisaalta vankila tarjoaa osalle naisista jotain, mihin heillä ei ole koskaan aiemmin ollut mahdollisuutta: siellä voi kouluttautua. Moni käy kesken jääneen peruskoulunsa loppuun, ja vankilassa on mahdollista opiskella erilaisia tutkintoja ja sertifikaatteja esimerkiksi terveydenhuoltoon liittyen. Avovankilan puolelle päässeet vangit pystyvät työskentelemään ja hankkimaan siten sillan vankeusrangaistuksen ja vapautumisen jälkeen koittavan elämän välille.

Kaikkein eniten järkytyin abortista, keskenmenosta, kohtukuolemasta tai lapsen kuolemaan johtaneesta synnytyksestä tuomittujen naisten kohtalosta. El Salvadorissa ei tosiaan ole minkäänlaista joustoa aborttiin liittyvissä kysymyksissä (joskin rahalla saa tietenkin lopulta mitä tahansa), ja jokainen keskenmeno ja kuollut vauva johtaa tarkkoihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Kotikonstein tehdyt abortit uhkaavat terveyttä, ja ottaen huomioon kuinka huonoissa oloissa suuri osa maan asukkaista elää, synnytysolosuhteet ovat haastavat, eikä lapsivuodekuolleisuus ole tietenkään lähelläkään länsimaisia standardeja. Lääkärin lausunto on painava ja voi johtaa pahimmillaan vauvansa synnytyksessä menettäneen äidin elinikäiseen vankeusrangaistukseen.

Maija Salmi ja Meeri Koutaniemi ovat tehneet suuren työn Ilopangon vankilan naisia valmistellessaan. Kirjana se on yllättävän helposti lähestyttävä ja sujuvaksi luettavaksi kirjoitettu, ja vaikka aihe kalvaa sydäntä, tämä kirja on helppo saada luettua. Se saa miettimään, mistä eriarvoisuus kumpuaa ja pohtimaan, kuinka maailmaa voi koskaan saada muutettua, jos se on jossain tällainen.

Sillä ei, tällaista ei saisi olla missään.


Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
Like 2017
162 s.

Arvostelukappale.

_________

Aiheesta toisaalla: Maailman kuvalehti, Aamulehti, Kotiliesi,

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja. Kirjallinen maailmanvalloitus (El Salvador).