23. helmikuuta 2017

Novelleja mereltä ja meren ääreltä



Minulla on kompleksinen suhde mereen. Olen asunut nyt kuusi vuotta meren rannassa, käynyt saaristolaivurikurssin, pikkuisen veneillytkin. Kuitenkin pääasiallinen asenteeni merta kohtaan on pelokas ja kunnioittava. Tuntuu, että en pääse sinuiksi sen kanssa, vaikka se minua kiehtookin, vaan annan mielummin pelon voittaa ja pysyn lopulta kuivalla maalla.

Luettavakseni osui lähes peräkanaa kaksi vahvasti mereen liittyvää novellikokoelmaa, Nam Len Merimatka (Like 2009) ja Sari Vuoriston Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2007). Näin talvipäivinä, jolloin mahdollisuutta veneilyyn ei ole (vaikka uskallusta olisikin, jos olisi), kirjalliset merimatkat tuntuvat kiehtovilta ja avartavilta.

Nam Le on vietnamilaistaustainen, sittemmin australialaistunut ja osin myös yhdysvaltalaistunut kirjailija. Hänen kokoelmansa Merimatka sisältää seitsemän novellia, joita yhdistävä tekijä on jonkinlainen globaali sijattomuus. Novellit sijoittuvat hyvin eri puolille maailmaa ja hyvin erilaisiin ympäristöihin ja tilanteisiin, mutta silti niissä on jotain vahvasti yhdistävää.

Cartagena vie Kolumbiaan, katujengin elämään. Nuori poika on päässyt rikollispomon alaiseksi, palkkatappajaksi, mutta huomaa joutuneensa hankalaan paikkaan, kun seuraavan salamurhan uhri on hänen parannuksen tehnyt ystävänsä. Cartagenassa uhka on läsnä, toivottomuus selkeää, mutta tunnelma ei painosta, vaan tuikkii pientä toivoa lopulta kuitenkin. Halflead Bay kuvaa puolestaan pienen australialaiskylän kuolinkamppailua siinä missä erään perheen edessä olevaa luopumisen tuskaa. Tuppukylän ilmapiiri on ahdistava, mutta aina voi silti lähteä kalastamaan aallonmurtajille.

Kokoelman vaikuttavimmat novellit ovat Hiroshima ja Merimatka. Hiroshimassa kuvataan lapsen näkökulman kautta toisen maailmansodan viimeisiä hetkiä Japanissa. Novelli on rytmiltään kiivas, kieleltään hieno ja sisällöltään vaikuttava. Merimatka puolestaan kuvaa Vietnamista pakolaisia salakuljettavan kalastusaluksen tuskaisia päiviä merellä. Tunnelma on hyytävä, varpaat kipristyvät ja syke nousee.

Nam Le kirjoittaa oivaltavia novelleja, joissa näkökulmat ja kertojat vaihtelevat tyylillä. Maailma aukeaa, ja samalla ymmärrys sen valtavasta laajuudesta.

Sari Vuoristo on puolestaan suomalainen kirjailija, jonka kokoelma Säätiedotus merenkulkijoille oli ensikosketukseni hänen tuotantoonsa. Kokoelman kymmenen novellia käsittelevät kaikki tavalla tai toisella merta ja ihmissuhteita. On eroja, avioliittoja, kuolemaa, isätön lapsi, lapsia ja vanhempia.

Vuoristo kirjoittaa tyynellä tavalla, hosumatta mutta samalla myöskään jankuttamatta. Novelleissa on selkeä ydin, jonka ympärille luotu miljöö ja tapahtumat vahvistavat. Kokoelman avaa novelli Sumu, jossa käänteen keikautus on oivallinen, koskettava. Tarinaltaan se kertoo saaristoon vaimoksi lähteneestä naisesta, joka samaan aikaan kaipaa mennyttä minäänsä, muttei kuitenkaan vaihtaisi nykyisyyttään pois. Silta puolestaan kertoo vesikammosta kärsivästä nuorukaisesta, joka on lapsena tapahtuneen avantoonputoamisen jälkeen joutunut yhä kummallisempiin ja vaikeampiin tilanteisiin vesikauhunsa vuoksi.

Tyhjyys kosketti minua kokoelman novelleista eniten. Siinä nainen on lähtenyt isänsä kuoleman jälkeen tekemään surutyötä seilaamalla Grönlannin hyisillä vesillä valaita odottavan turistilaivan mukana. Novellin tunnelma on herkkä ja vähitellen voimistuva. Hieno kokonaisuus. Helmi on meren työtä saa puolestaan hienoin novellin nimi -kunniamaininnan. Nainen on tullut hatarassa suhteessa raskaaksi, eikä lapsen isä ole halunnut jäädä kuvioihin. Perhe-elämän muotoutuminen on oma haasteensa, eikä kaipaus tunnu hellittävän.

Sari Vuoriston novelleissa on haikeutta, joka ei ylly melankoliaksi. Ne esittelevät siivuja elämästä, joka voisi olla juuri minun, muttei kuitenkaan ole. Meri on suuri ja voimakas, se kiehtoo ja mahdollistaa. Ja aina sille jää toiseksi, lopulta.


Nam Le: Merimatka
Suomentaja: Jonna Joskitt
Ulkoasu: Tommi Tukiainen
Like 2009
273 s.
The Boat: Stories (2008)

Kirjastosta.


Toisaalla: Marie Kajava / Maailman kuvalehti
Haasteet: Pääsen avaamaan Kukko kainalossa -lukuhaasteen tällä kirjalla, ja sijoitan sen kirjailijan perhetaustan perusteella Vietnamiin. Lisäksi kerään 7 novellia Novellihaasteeseen ja yhden uuden kirjan Muuttoliikkeessä-haasteeseen. 35. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.



Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille
Ulkoasu: Jenni Noponen
Gummerus 2007
231 s.

Kirjastosta.


Toisaalla: Hemulin kirjahylly, Amman lukuhetki, Lurun luvut
Haasteet: 10 novellia Novellihaasteeseen, 40. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.

19. helmikuuta 2017

Arkisen leikkauspisteitä



Millaisia ovat hetket, jolloin luulee arjen olevan aivan kuten ennenkin ja maailman makaavan niin kuin on sen on määrä – ja jokin niksahtaakin ratkaisevasti pois sijoiltaan? Tuuve Aro ja Päivi Alasalmi hyödyntävät juuri tällaisia käännekohtia pienieleisissä, humoristisissa ja absurdiin vivahtavissa novelleissaan.

Tuuve Aron tuotantoa olen lukenut aiemminkin (Harmia lämpöpatterista, Himokone) ja pitänyt hänen novelleistaan. Vastajulkaistu Lihanleikkaaja jatkaa hyväksi havaitsemaani linjaa. Kokoelman 12 novellia marssittavat esiin rivin ihmisiä, jotka elävät arkeaan kuten parhaaksi taitavat ainakin niin kauan kuin voivat ja osaavat.

Erityisen mieleenpainuvia olivat kokoelman novellit HeräämöElsa ja Kahdet kasvot. Heräämössä kaksi naista kohtaa toisensa ohimennen naistentautien osastolla – toinen on tullut kohdunpoistoon, toinen synnyttämään – melko räväköin seurauksin. Heräämö leikittelee ajan räpsähdyksillä ja elämän käänteillä, tekee pilkkaa kohtalosta ja ihmisen uskosta elämänhallintaan. Elsassa varakas eläkeläisrouva etsii elämäänsä sisältöä myymälävarkauksista. Tunnelma on yhtäaikaa levollinen ja ristiriitainen: novelli raaputtaa kulissien pintaa huolellisesti. Kahdet kasvot on kiusatun Tomin tarina, jossa pikkupoika kantaa huolta niin mieleltään järkkyvästä äidistään, kotitalon kellarissa puuhaavasta miehestä ja omasta isäsuhteestaan.

Tuuve Aron tyyli on vakuuttava ja huolellinen, mutta novellit elävät kevyinä ja luontevina. Aron henkilöhahmot eivät kyseenalaista outouksia, he ottavat maailman pitkälti sellaisena kuin se on, vikoineen ja virheineen. Novellit saavat näkemään arjessa vierautta ja pinnan alla hämmennystä, mutteivät pelota tai ahdista.




Toinen arkea radaltaan tyrkkivä kirjailija on Päivi Alasalmi, jolta olen aiemmin lukenut Joenjoen laulun. Siinä missä kolmen aikatason romaani on vakava ja kantaaottavakin, novellikokoelma Koirapäinen pyöveli naureskelee säännöille ja niitä orjallisesti noudattaville ihmisille.

20 novellin kokoelmassa on pääosin lyhyehköjä, muutamien sivujen ja aukeamien mittaisia novelleja, joissa tavalla tai toisella hieman erikoiset ihmiset elävät elämäänsä. Toiset pidemmän tarinallisen kaaren mukana, toiset vain pienen hetken jakaen. Alasalmen henkilöt ovat kaukana täydellisistä: on juopporenttuja, pettäjiä, tylsimyksiä, rikollisia, kummituksiakin.

Pidin naisen elämänkaarta tutkiskelevista novelleista Aulin hurja luonto, Sata, Sudensulhanen ja Ohi häpeäpaalun. Pidin kummitusjutuksi yltyvästä, tytön aikuistumisesta kertovasta novellista Seitsemästoista askelma. Pidin juoppostooreista Suuri Otto ja Koirapäinen pyöveli. Pidin kostokertomuksesta Tien päässä tyhjä talo. Pidin hulvattomasta Jokioisten kesäleiristä.

Lyhyesti: pidin! Ja luen ehdottomasti lisää, niin Alasalmea kuin Aroakin.



Tuuve Aro: Lihanleikkaaja
Ulkoasu: Martti Ruokonen
WSOY 2017
153 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Tekstiluola
Haasteet: 12 novellia Novellihaasteeseen, Helmet-haasteen kohta 49. Vuoden 2017 uutuuskirja, 33. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen.



Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli
Ulkoasu: ?
Gummerus 2010
159 s.

Kirjastosta.

Toisaalla: Maailman ääreen, Kaiken voi lukea
Haasteet: 20 novellia Novellihaasteeseen, 39. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteeseen

16. helmikuuta 2017

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta



Seksistä ja matematiikasta, kukapa ei niistä haluaisi puhua ja lukea? Iida Rauman romaanin kaksinapaisen keskiön toisella puolella on lahjakas matemaatikko Erika, sulkeutunut ja itsekseen, numeroiden kanssa viihtyvä nainen, joka joutuu kohtaamaan koskemattomuuden rajat ylittävän pahan omassa rappukäytävässään. Uhka laukaisee Erikassa muistot ja se vie herkän mielen särkymispisteeseen.

Toinen romaanin keskushenkilö on kirjastovirkailijana työskentelevä Tuovi. Hän pohtii omaa sukupuoli-identiteettiään, rakentaa ihmissuhteita ja niiden aihioita ja kokee tuskaa tuhoutuvan ympäristön ja maailman puolesta. Kun Erika ja Tuovi kohtaavat sattumalta Tuovin työpaikalla, kahden hyvin erilaisen ihmisen polut siirtyvät aavistuksen ja toisenkin verran toisiaan kohti, lähemmäs jonkinlaista keskipistettä ja ymmärrystä.

Rauman romaanissa on vahvoja elementtejä jopa runsauteen asti. Sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneen neron kasvun kuvaaminen muodostaa ensimmäisen puoliskon tarinasta. Erika on perheessään väärinymmärretty: vanhempien huomio suuntautuu lievästi kehitysvammaiseen pikkusiskoon Emiliaan, sillä Erikan erityislaatuisuutta heidän on vaikea ymmärtää. Vain isoisä Rehtori tukee ja kannustaa, tuuppii eteenpäin. Erikan ja Emilian perheen omat salaisuudet alkavat vähitellen kiehua pinnan alla paljastaen menneisyyden tekoja, jotka heittävät varjonsa pitkälle.

Erikassa tiivistyy kahden usein vastakohdaksi määritellyn ilmiön päällekkäisyys. Äly ja ruumiillisuus kohtaavat väistämättä ja jopa alleviivaten, niin monien ruumiillisten kokemusten ja eritteiden kautta Erikan elämää kuvataan. Kuukautiset, seksi, pahoinpitelyn aiheuttamat vammat ja kivulias herpes näkyvät ja tuntuvat kehon epätäydellisyyteenä ja haavoittuvuutena, mutta niin on tilansa myös täydelliselle, kristallinkirkkaalle matematiikalle ja tieteelliselle työlle.

Tuovi puolestaan luovii tarinassa hahmona, joka voitaisiin kietoa ilmeisimmän – transsukupuolisuuden – ympärille, mutta niin ei käy. Sen sijaan Tuovissa kiteytyy jotain olennaista 2000-luvun nuoren kaupunkilaisen aikuisen elämästä: halu elää eettisesti vahvaa elämää, ahdistus maailman tilasta, epävarmuus ihmissuhteissa, putoaminen pois tehokkuuden ja yksioikoisen tien vaatimuksista.

Seksistä ja matematiikasta on vahva, runsas kokonaisuus. Se käsittelee kunnianhimoisesti suuria teemoja, muttei romahda rakennelmansa alle. Lukeminen on nautinnollista, vaikka kirja ei ole mitenkään iloinen saati kevyt. Se haastaa lukijansa kunnon yhtälön tapaan eikä tarjoa pelkästään valmiita vastauksia, vaikka jonkinlaisia ratkaisuehdotuksia esitteleekin. Sen sijaan romaani avaa lukijalle yhä uusia silmuja, lopulta myös kaiken synkän jälkeen jotain toiveikkuudeksi tulkittavaa.


Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Ulkoasu: Tuomo Parikka
Gummerus 2015
474 s.

Kirjastosta

_________

Toisaalla: Kirjanurkkaus, Reader, why did I marry him?, Rakkaudesta kirjoihin, Luettua elämää, Mari A:n kirjablogi, Opus eka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Täysien sivujen nautinto, Kulttuuri kukoistaa,  Kirjamuistikirja, Iltaluvut    

Haasteet: Suomi(ko) 100 (kirjassa näkyy vahvana sekä vammaisuus että transsukupuolisuus), Helmet-haaste (kohta 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö), 100 kirjaa vuodessa (34. luettu kirja).

12. helmikuuta 2017

Ole itse itsellesi kaikki ja liikaakin – Peer Gynt Ryhmäteatterissa

Kuva: Johannes Wilenius

Henrik Ibsenin klassikkonäytelmä Peer Gynt herää villiin kukoistukseen Ryhmäteatterin lavalla. Omahyväinen ja hillitön, kaikkea ja kaikkia omanarvontunnossaan uhmaava nuorukainen Peer hankkiutuu äitinsä vankasta vastustuksesta huolimatta melkoisiin vaikeuksiin, kun kylässä juhlitaan eräitä häitä. 

Onnettomista sattumuksista ja muutamasta turhasta ryypystä seuraa vuosikausien mittainen pakomatka. Ensin Peer elää erakkona metsässä, mutta kun hän saa ihastuttavan Solveigin lopulta kumppanikseen, ei tyytyminen saavutettuun enää tunnukaan oikealta. Matka jatkuu maailmalle: niin huvijahdille Välimerelle kuin arabikuninkaan vaatteisiin aavikolle. Peer uhmaa yhteiskuntajärjestystä, sosiaalisia suhteita ja myrskyävää merta. Mikään ei ole hänelle este – ehkei edes kuolema – sillä Peer on oppinut olemaan itse itselleen kaikki. Vaan lopulta vuoro tulee jokaiselle ja napit valetaan viimeistä kertaa.


Kuva: Johannes Wilenius

Ibsenin teos ei ole minulle erityisen tuttu sen vuorenpeikkoja lukuunottamatta. Nyt tuntuu, että olen nähnyt yhtä aikaa raikkaan ja iättömän tulkinnan teemoista, jotka ovat olennaisia 2010-luvun ihmiselle. Itsekkyys, ahneus, kyltymätön tarve saada uusia elämyksiä ja tuntea olevansa joku ja jotain – Peer Gyntin hahmo on yhtä aikaa kaikkea eikä lopulta oikeastaan mitään. Juha Kukkosen ohjaus on eheä kokonaisuus, joka vangitsee mukaansa kaikilla aisteilla. Ryhmäteatterin lava avaa näkymän maailmaan, jolla on rajat, mutta joka näyttää pitkälle niiden yli.

Santtu Karvonen on liukasliikkeinen Peer Gynt, joka ottaa ilon ja hyödyn irti sieltä mistä saa, öykkäröi ja hyötyy ja lopulta pyyhkii kiintymyksen, välittämisen ja moraalinkin jaloistaan kuin katupölyn. Äiti (Minna Suuronen) on rakas, mutta jollain tapaa hidaste. Solveig (Laura Halonen) häikäisee hymyllään ja rakkaudellaan, muttei silti hio Peerin särmiä tai saa tätä asettumaan – kuin vasta sitten, kun muuta ei enää ole, ei Solveigiakaan. Kylän miehet, vuorenpeikot ja muut maailman raitilla kohdatut hahmot ovat joko hyödynnettäviä tai yhdentekeviä, himon kohteita tai esteitä.


Kuva: Johannes Wilenius

Näytelmän kieli on riimiteltyä. Se mukailee Otto Mannisen suomennosta, mutta on osin modernisoitu ja laitettu uusiksi. Alkuun korva vaatii totuttelua, mutta pian riimit ovat yhtä luonteva osa näytelmää kuin Janne Siltavuoren huikean hienot lavasteet ja niiden monitulkintaisuutta ja elävyyttä tukevat Ville Mäkelän suunnittelemat valot.

Liikekieli on Peer Gyntissä olennainen ja näyttelijät saavat itsestään paljon irti. Ihmishahmojen liikehdintä on monipuolista, peikot vipeltävät yhtä aikaa koomisesti ja uhkaavasti. Kaikkein hienoimpia ovat kuitenkin Peerin kuolevaisuudesta aika ajoin muistuttavat eläinhahmot, eräänlaiset hirvet tai peurat. Koreografia on vaikuttava, eikä siinä ole mitään ylimääräistä.


Kuva: Johannes Wilenius

Ryhmäteatterin 50-vuotisjuhlavuoden avaus on vakuuttava. Olo katsomossa ei ole yksiselitteisen miellyttävä, sillä aika ajoin korvat soivat huudosta, tapahtumien vääjäämätön alamäki hyökyy päälle ja sydäntä kalvaa uhmassa tehtyjen virheiden typeryys. Eivätkä ne omatkaan peikonsarvet viattomat ole.


Peer Gynt
Ryhmäteatteri

Alkuperäinen teksti
: Henrik Ibsen
Sovitus ja ohjaus: Juha Kukkonen
Rooleissa: Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Laura Halonen, Aarni Kivinen, Usva Kärnä ja Ville Mäkinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen
Valo- ja videosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Koreografi: Panu Varstala
Maskeeraus: Riikka Virtanen

10. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän lukumaraton



Tuntematon lukija -blogin Hande emännöi tänä vuonna Ystävänpäivän lukumaratonia. Vaikka ystävänpäivä onkin vasta ensi tiistaina, jo nyt viikonloppuna voi tarttua toimeen ja lukea 24 tuntia putkeen valitsemanaan ajankohtana. Minä aloittelen tänään seitsemän maissa, sillä yhteismaratonin sääntöjen mukaan tärkeintä on, että jokin osuus omasta lukumaratonista osuu välille 11.–14.2.

Säännöt? Laveat ja joustavat. Lue 24 tunnin aikana niin paljon kuin ehdit, mitä ikinä haluatkaan. Muu oheistoiminta verottaa maratonajasta jonkin verran, mutta pointtina on nauttia vuorokauden ajan lukemisesta ja haastaa itseään. Simppeliä! Vielä voi hyvin ilmoittautua mukaan, jos haluaa. Sen voi tehdä Handen blogissa.

Vaikka maratoonasin viimeksi vasta alle kaksi kuukautta sitten, ei into vähene mihinkään. Olisin joka tapauksessa pitänyt novelliteemaisen lukumaratonin näillä main, joten mikäs sen osuvampaa kuin yhteisöllinen haaste. Oma Ystävänpäivän lukumaratonini keskittyy siis vahvasti novelleihin, Novellihaasteen hengessä. Lukupinossa on samoja novellikokoelmia kuin joulukuisellakin haasteella, ehkä nyt on niiden vuoro... tai sitten ei.

Nappasin kirjastosta myös muutaman lapsuuden lukusuosikin (Neiti Etsivä ja Viisikko), jotka voi lukaista jossain välissä, jolloin saan näppärästi avattua myös Lapsuuteni kirjasuosikit ja Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteet.

Päivitän tätä postausta aina kun jotain välietappia on kerrottavaksi. Nopeammin kommentoin lukemisiani Twitterissä. Mukavaa jos seurailet koitostani. Lukuiloa myös muille pitkänmatkalaisille!

Ei kun lukemaan!



*****

Klo 19–22

Maratonin kolme ensimmäistä tuntia sujahtivat nopeasti ohi. Luin keskeneräisestä vietnamilaissyntyisen Nam Len Merimatka-novellikokoelmasta sen kaksi viimeistä novellia. Täällä Teheran (51 s.) on novelli, jossa yhdysvaltalainen Sarah lähtee Teheraniin tapaamaan sinne paluumuuttanutta ystäväänsä ja joutuu keskelle kiivasta, epävakaata ja hallitsematonta maailmaa. Samalla Sarahin oma elämä on ajautunut solmuun, jota hän peilaa kokemaansa yhteiskunnalliseen vierauteen. Merimatka (40 s.) on hyytävä kuvaus Vietnamin pakolaisista, jotka ovat ahtautuneet kalastustroolariin. Laiva päätyy ajautumaan vailla ohjausta ja ruoka- ja vesivarastoja jonnekin Etelä-Kiinan merelle. Rankasta aiheesta huolimatta novelli ei hiero teemaansa lukijan kasvoihin, vaan hivuttaa sen anteeksipyytelemättä osaksi tietoisuutta.

Nam Le on vakuuttava novellisti, jonka juuret ovat Vietnamissa, mutta joka on kasvanut ja aikuistunut Australiassa ja Yhdysvalloissa.

Novellien välissä kävin saunassa ja valmistin ja söin illallista. Nyt heittäydyn kunnolla lukemisen vietäväksi, vire ainakin on kohdillaan.


Aikaa kulunut: 3 tuntia
Luettuna: 2 novellia / 91 sivua

******

Hyvää huomenta!

Illalla luin puolille öin ja kokoelmaan karttui kuusi novellia Kaarina Helakisan Naisen paikka -kokoelmasta (Otava 1993). Kaarina Helsakisa on minulle tuttu nimi lastenkirjallisuuden puolelta, mutta ai että kuinka hyviä novelleja hän kirjoittaa aikuisille lukijoille! Vai onko aihepiiri vain niin minuun iskevä: naisen elämänvaiheet ja niissä luoviminen?

Oli miten oli, erityisesti kokoelman avaava Bloody Mary on jännitteen luomisessa huikea. Nuori tyttö on linnoittautuneena kotiinsa papiljotit päässään, odottaa junalle lähtöä ja säikkyy, onko vastalempattu poikaystävä jossain oven takana... Kiinansilkkisessä hameessa nainen on väkivaltaisen ja uhkaavan miehensä vanki arjessa ja elämässä, tyynenä ja sisukkaana.

Helakisan kokoelmaa on vielä jäljellä, mutta taidan seuraavaksi lukea jotain ihan muuta. Hieman kankeasti tämä kaikesta innosta huolimatta tuntuu kulkevan, ajatukset harhailevat. Onhan tässä vielä aikaa melkein koko päivä.


Aikaa kulunut: 13,5 tuntia
Luettuna: 8 novellia / 178 sivua

******

Klo 9–11

Aloitin aamun urakan lukemalla vanhan tutun Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin arvoitus. Vanha intiaaninainen pyytää Paulalta apua salaperäisten kivitaulujen merkkien tulkinnassa, vähän varastellaan ja uhkaillaan, sitten ollaankin jo yliopiston arkeologisilla kaivauksilla Nevadan autiomaassa.

Neiti Etsivät kuuluivat vahvasti lukemistooni nuorena plikkana, ja onko tuo ihmekään. Omanlaisiaan klassikoita ja vieläpä mittava määrä tarjolla, eikä lukemisjärjestyksellä ole mitään väliä, koska Paula ei koskaan vanhene. Nopeaa luettavaa, mutta moni asia tökkäsi. Ensinnäkin Bessin painolle irvailu. Minä en viettäisi hetkeäkään noin nuljujen ystävien kanssa, jotka koko ajan nostavat esiin muutaman ylikilon vyötäröllä. Mitä se niille kuuluu? Lisäksi ärsytti "etnisyys on eksoottista" -henki sekä arkeologisten kaivausten vandalisoiminen ("Kappas, liimaanpa tämän saviesineen tästä kasaan mistään mitään tietämättä" ja "Rakennanpa löytämistäni luista hupaisan pelotteluvälineen" ja "Haa, avaanpa tämän satoja vuosia vanhan esineen ihan vain uteliaisuuttani"). Tästä saattaa syntyä ihan oma postauksensa, luulen!

Nyt takaisin novellien pariin.


Aikaa kulunut: 16 tuntia
Luettuna: 1 romaani ja 8 novellia / 320 sivua

*******

Klo 11–13

Lainasin Sari Vuoriston novellikokoelman Säätiedotus merenkulkijoille (Gummerus 2007) niin sanotulla satunnaisotannalla kirjaston novellihyllystä. Neljä ensimmäistä novellia Sumu, Sukellus, Silta ja Ankkuripaikka (yhteensä 94 sivua) ovat sujahtaneet kuin huomaamatta. Niiden teemat löytyvät mereltä tai sen rannalta, ihmiset kohtaavat muutoksia ja toisiaan. Vuoriston kieli on soljuvaa, eleet pieniä. Pidän todella paljon tällaisesta tyylistä!

Nyt hieman lounasta ja kahvia ja sitten taas lukemaan. Tässä on nyt hyviä kokoelmia kesken, mutta ehkä lähden ahneena jälleen uudelle sivupolulle jonkun toisen kirjailijan matkaan...


Aikaa kulunut: 18 tuntia
Luettuna: 1 romaani ja 12 novellia / 414 sivua

******

Klo 13–17

Luin Päivi Alasalmen novellikokoelmasta Koirapäinen pyöveli (Gummerus 2010) 10 ensimmäistä novellia. Tekstit ovat lyhyitä, muutaman aukeaman mittaisia, ja jollain tapaa ihastuttavan kieroja. Siivuja ja kokonaisuuksia, käänteineen ja olotiloineen. Tätä kirjaa on onneksi vielä pitkä siivu jäljellä, palaan lukemaan sen loppuun myöhemmin.

Lukaisin myös lainaamani "täytekirjan" Viisikko vanhassa majakassa. Ihan hauskaa palata Viisikon yltäkylläiseen eväsmaailmaan, mutta onhan konsepti ehkä hieman pölyinen. Kiipeleitä tulee, ruokaa syödään ja aarre löytyy. Myrskykin oli!

Nyt taitaa käydä niin, että lukumaratonini päättyy tähän, jo kaksi tuntia ennen määräaikaa. Lukeminen ei oikein maistu tähän hätään, joten väkisin ei pidä yrittää. Siirryn mielummin muihin puuhiin.

Siispä kiitän matkaseurasta ja toivotan hauskaa maratonia kaikille muille osallistujille!


Aikaa kulunut: 22 tuntia
Luettuna: 2 romaania ja 22 novellia / 624 sivua