4. syyskuuta 2015

Siri Pettersen: Odininlapsi



Ooh, hyvää fantasiaa! Tästä tykkään!

Hirka on kummallisuus muiden joukossa: hännätön tyttö maailmassa, jossa häntä on yhtä normaali ruumiinosa kuin käsi tai jalka. Hirkan isä kertoo susien vieneen Hirkan hännän, kun tämä oli vauva. Käy kuitenkin niin, että Hirkalle selviää, ettei hänellä ole koskaan häntää ollutkaan. Hän ei olekaan yminväkeä, vaan hän on odininlapsi, ihminen. Vieras toisesta maailmasta. Mädän kantaja, vihollinen – lähes yhtä paha kuin pelottavat sokeat. Siinä on melkoinen taakka teinitytön kannettavaksi.

Varsinainen seikkailu on edessä, kun Hirka lähtee pakenemaan kaikkia Yminmaan nuoria vuorollaan kohtaavaa tapahtumaa, Riittiä. Suurten sukujen kahdentoista edustajan muodostama Neuvosto järjestää Riitin vuosittain. Siinä mitataan kunkin nuoren syleilyn vahvuus: se, kuinka voimakkaasti on yhteydessä maahan ja ympäröivään maailmaan, kuinka suuri on kunkin ymmärrys Mahdista.

Hirkan lapsuudenystävä on Rime, joka on suuren valtasuvun vesa ja päättänyt kääntää sille selkänsä, vaikka olisi seuraava neuvoston istuimen perijä isoäitinsä Ilumen jälkeen. Rime on sen sijaan päättänyt sitoutua Neuvoston taistelujoukkoon, Kolkaggaan. Hirka on varma, että Kolkagga on hänen perässään, joten hän pakenee ainoaan Yminmaan itsenäiseen osaan, Korppihoviin. Vähitellen kuvio alkaa aueta: on kyse jostain paljon suuremmasta kuin yhdestä hännättömästä tytöstä.

Siri Pettersenin Odininlapsi avaa Korpinkehät-trilogian ja hitto vie, jatkoa on jaksettava vielä odottaa.  Hurahdin tähän kirjaan aivan täysillä alusta alkaen, monestakin syystä. Pettersenin luoma maailma on kiinnostava ja juuri sopivalla tavalla outo ilman liikoja taikoja ja lohikäärmeitä. Magia puuttuu Yminmaasta kokonaan, sen sijaan hallitaan luonnon omat parannusmenetelmät ja uskotaan uskomusrakennelmiin, jotka ovat sukupolvien aikana kehittyneet.

Yminmaan uskonto, jonka jumalana on korpinhahmoinen Näkijä, on mielestäni erittäin onnistuneesti kehitetty. Sitä avataan tarinan kuluessa vähitellen ilman saarnaavia elementtejä. Usko vain on, juuri sellaisena, pyhänä ja koskemattomana. Ja kun sen perustukset sitten alkavat täristä, ne tärisevätkin kunnolla.

Odininlapsessa toimii likipitäen kaikki. Tarina on hyvä, vauhdikas ja mukaansatempaava, henkilöhahmot monipuolisia ja samaistuttavia (vaikka Hirka onkin paikoin hieman, no, teini), luvut ovat napakoita ja rakennettu maailma imee mukaansa huomaamatta. Trilogian avausosana Odininlapsi on juuri sopivalla tavalla houkutteleva: jatko-osat on aikanaan ihan pakko lukea. Maailma avataan hienosti, mutta vielä jätetään avoimia kysymyksiä. Kahdelle seuraavalle kirjalle on epäilemättä paikkansa.

Kehuttavaa riittää. Pettersen on jättänyt mustavalkoisuuden ja ehdottomuuden sivuun. Odininlapsen maailma on moniulotteinen ja -sävyinen, ihmiset kokonaisuuksia, eivät karikatyyrejä (ehkä selkeintä pahista lukuunottamatta) ja yhteiskuntarakenne riittävän monimutkainen olematta vaikeasti ymmärrettävä. Hienoa työtä, kerta kaikkiaan!

En ymmärrä, miten maltan odottaa, että saan lukea seuraavat osat, Mädän ja Mahdin. Odininlapsen lopussa tuntuu nimittäin, että kaikki on sittenkin vasta alussa. Vaikka lukija onkin imaistu syvälle, eikä poispääsyä ole luvassa ennen kuin tarina saa viimeisen pisteensä.


Siri Pettersen: Odininlapsi
Suomentaja: Eeva-Liisa Nyqvist
Ulkoasu: Siri Pettersen / Sisko Honkala
Jalava 2015
612 s.
Odinsbarn (2013)

Arvostelukappale.

________

Muiden mietteitä: Mustemaailmani, Notko, se lukeva peikko

Kirjallinen retki Pohjoismaissa saa toisen ruksin Norjan kohdalle.

12 kommenttia:

  1. Oijoi, kuulostaa hyvältä! Just katoin tätä töissä kirjastossa ja melkein nappasin mukaan. Taidanpa kyllä kuitenkin odottaa, että kaikki osat ovat saatavilla, etten joudu kärvistelemään. Ovatkohan kaikki kolme jo ilmestyneet alkukielellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä uskallan suositella, tämä on kunnon menoa ja meininkiä! Kolmas osa julkaistaan norjaksi tänä syksynä, eli tuoretta tavaraa on. Ja vielä joutuu odottelemaan suomennoksia...

      Poista
  2. Tästä tulee mieleen lempikirjasarjani Muinainen pimeys siinä mielessä, ettei siinäkään ole oikeastaan fantasiaa vaan ikivanhaa uskontoa ja parantamista. Ehkä voisin kokeilla tätäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, Pearl Clover! Tämä on todella hyvä kirja ja tarina. Minua alkoi nyt kiinnostaa tuo Muinainen pimeys, ehkäpä hankin sen luettavakseni syksyn pimeydessä...

      Poista
  3. Apua, miten tämän nyt malttaa olla lukematta ihan heti? :D Yritän pysyä lukujonossani jonkinlaisessa järjestyksessä, mutta tällaiset arvostelut houkuttelevat lukemaan kirjan ennen "oikeaa" vuoroaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, se voi olla hankalaa. Minulle sattui siinä mielessä "hyvä" tuuri, että sairastuin ja olin sairauslomalla kolme päivää, ja kun pahin tauti meni ohi, pystyin lukemaan tuntikausia putkeen.

      Poista
  4. Oooh! Olen kuullut tästä paljon kehuja, mutta nyt uskallan nostaa odotuksiani vielä himpun verran korkeammalle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna mennä, Maija! Tämä on lukuelämys vailla vertaa.

      Poista
  5. Odininlapsi ihastutti ja hurmasi minut. Mahtava aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mahtava! Seuraavia osia suomeksi odotellen...

      Poista
  6. Bloggasin tästä juuri. Aivan mahtava kirja, meinasi tulla kirjoituksesta pelkkää ihkutusta. :D Tartuin kirjaan hyvin pitkälti arviosi pohjalta ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta, ihan huippu! Kiva kuulla, että suositus auttoi. Jatko-osia malttamattomasti odotellessa...

      Poista

Kiitos kommentistasi!