7. marraskuuta 2017

Richard Bach: Lokki Joonatan



Nyt tuli lukukokemuksesta kyllä semmoinen mahalasku että oksat pois. Jostain syystä nappasin Richard Bachin klassikkoteoksen Lokki Joonatanin luettavakseni, ja pakko on todeta, että olisin hyvin selviytynyt ilman tätä elämystä.

Olen ajatellut, että Lokki Joonatan on kaunis, syvällinen tarina, joka saa sielun läpättämään autuudesta ja vapauden kaihosta. Ei saanut.

Joonatan Livingston on lokki, joka tekee asiat omalla tavallaan. Hän haluaa oppia lentämään kovaa, ei keskittyä ruoanhankintaan ja parveilemaan. Niinpä Joonatan tekee omia lento- ja syöksyharjoituksiaan sillä aikaa, kun muut huolehtivat parven elintasosta.

Tämä ei noin pidemmän päälle oikein sovi, ja Joonatan huomaakin lopulta tulleensa karkotetuksi parvestaan, koska ei ole lokki sillä tavalla kuin lokeilta odotetaan. Hän asustelee uloimmilla luodoilla yksinään ja jatkaa sinnikästä harjoittelua. Eräänä päivänä on Joonatanin aika siirtyä toiseen todellisuuteen, liekö se sitten taivas. Siellä elämänviisauksien pohdiskelu saa jatkua uudessa, paremmassa seurassa – ja aikanaan Joonatan voi palata opastamaan muita lokkeja löytämään rohkeuden sisästään.

Luin vuonna 2015 julkaistun 39. painoksen Lokki Joonatanista, joka on uusi, Jaana Kapari-Jatan tekemä suomennos ja jossa on mukana ennen julkaisematon neljäs osa. Neljännessä osassa on ehkä tarinan paras jännite, sillä se porautuu uskomusjärjestelmän syntyyn ja sellaisen ravisteluun.

Lokki Joonatan valaa uskoa lukijaansa: voit olla ja sinusta voi tulla mitä ikinä vain tahdot, kunhan uskot itseesi ja uskallat koettaa. Koin tarinan kuitenkin lähinnä rasittavana alleviivaamisena ja rautalangan vääntämisenä. Lisäksi Joonatanin muuttuminen jonkinlaiseksi Jeesus-hahmoksi opetuslapsineen kaikkineen oli hieman, no, vaivaannuttavaa.

Lokki Joonatanin tarina tuntuu self-help-kirjallisuudelta proosan muodossa (jota se ehkä onkin), tarinalta, jonka syvällisyydet lähes hierotaan lukijan naamaan, vaikkakin hienovaraiseen runollisuuteen kietoen. Mukana on myös yksityiskohtaista lentämisen fysiikkaa, paikoin sangen haukotuttavissa määrin.

Plussan annan Russell Munsonin upeista mustavalkoisista valokuvista, joista noin puolet kirjan sisällöstä (onneksi) muodostuukin.

Aina saa hävetä, kun ei ymmärrä klassikkokirjoja. Mutta näillä mennään, tälläkin kertaa.


Richard Bach: Lokki Joonatan
Valokuvat: Russell Munson
Suomennos: Jaana Kapari-Jatta
Gummerus 2015 (39. painos)
125 s.
Jonathan Livingston Seagull (1970)

Kirjastosta.

__________

Toisaalla: P. S. Rakastan kirjoja, Tahaton lueskelija, Luettua, Hurja Hassu Lukija, Yöpöydän kirjat, Jokken kirjanurkka   

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. (Valokuvia, elokuvan, oletettavasti lukemattomia tarinoita ja elämäntaito-oppaita vuoden 1970 jälkeen.)

10 kommenttia:

  1. Tämähän oli oikein mainio arvio, kiitos taas Suketus! Muistan tämän kirjan nuoruudestani ja sen maineen jonkinlaisena syvällisenä filosofisena teoksena. En tullut lukeneeksi ja nyt kun luen arviosi huomaan, että vaistosin oikein eikä tarvitse tähän väliin jääneeseen 'klassikkoon' palata. Paljon raskaamman sarjan puuttuviakin kun löytyy valitettavasti yllin kyllin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lukeminen oli aivan hetkellinen mielijohde, ja onneksi sentään aikaa ei hurahtanut pitkästi. Kuvat olivat hienoja sentään. Toisaalta nytpä tiedän, mistä tässä kirjassa on kyse, eikä tarvitse sitä sen kummemmin enää ajatella.

      Poista
  2. Olen lukenut vähän samoissa fiiliksissä, ja päätynyt siihen tulokseen että tämä on samaa sarjaa kuin Pikku prinssi, Coelhot ja muutama muu vastaava kirja, kirjoja jotka pitää lukea jollain ihan tietyllä hetkellä ja tietyssä elämäntilanteessa jolloin se käy sydämeen ja puhuu juuri minusta. Ja jos ei tuohon ikkunaan satu osumaan niin sitten tulee mahalasku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on varmaan vielä luettava edes yksi Coelho, että tiedän, mistä siinäkin on kyse. Mutta toivottavasti se päivä ei ole ihan heti, niin paljon on sellaistakin luettavaa, mistä ehkä jopa pitää. Ajankohdalla on tosiaan suuri vaikutus: itsehän en esimerkiksi oikein voinut sietää Montgomeryn Annaa, kun näin aikuisena vasta häneen tutustuin. Pikku naisiin puolestaan suhtaudun syvällä rakkaudella, kun olen heidät ensimmäistä kertaa 9-vuotiaana kohdannut. Kiinnostava ilmiö tuo, milloin luettu kirja kolahtaa tietyllä tavalla ja milloin ei.

      Poista
  3. Minulle kävi aivan samalla tavalla tämän kirjan kanssa. hdcanis edellä lienee oikeassa. Lisäksi kirja kannattanee lukea nuorena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on vaikeaa tätä erityisemmin nyt suositella nuorille lukijoille, kun en laisinkaan päässyt sen sisältöön kiinni... Mutta joo, ehdottomasti ajoituksella on suuri merkitys!

      Poista
  4. Melkein nauroin ääneen tälle arviolle! Nimittäin, Lokki Joonatan muistuttaa minua ikuisesti erään kesälukion psykanmaikasta, joka väitti kivenkovaan lahjakkuuden olevan aina perittyä ja ettei kukaan harjoittelulla voi ylittää lahjakasta henkilöä. Esimerkkinä hän käytti juuri sitä, kuinka J. S. Bachin säveltäjälahjat siirtyivät nuorelle sukulaiselle Richard Bachille kirjallisessa muodossa. Selvisipä tämänkin teoksen laatu, ja jotenkin en ole edes yllättynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mainio muisto kyllä. Jotkin kirjoihin liittyvät mielikuvat ja mielleyhtymät ovat niin eläviä, etteivät haalistu koskaan.

      Tässä kirjassa on sellaista naiivia elämäniloa ja onnellisuutta, sitä en kiellä. Mutta ei vain purrut sitten mitenkään päin.

      Poista
  5. Yhdyn tässä useaan edelliseen eli lukemisen aikaikkuna lienee oleellinen. Luin tämän ah niin herkässä teini-iässä ja rrrrakastuin tähän, tiedä sitten kannattaako tähän palata enää koskaan. Joka tapauksessa hörähdin ääneen tuossa toisessa kappaleessa. Onneksi tämä on lyhyt kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä palaa, ettet menetä hyviä muistojasi. Mitenköhän paljon olen menettänyt mahdollisuuksia saada kirjoista elämyksiä, kun en niin valtavasti lukenut nuorempana ja etenkään en klassikoiksi määriteltäviä teoksia?

      Toisaalta esimerkiksi Irvingin vanhempaan tuotantoon palaaminen epäilyttää: olenko valmis luopumaan niistä teini-ikäisen kirjamuistoista ja -tunnelmista?

      Poista

Kiitos kommentistasi!