31. heinäkuuta 2015

Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu



Lukemattomia klassikkoja on hyllyt, kirjastot ja maailma täynnä. Itse havahduin jonkinlaiseen "tiedostavaan lukemiseen" vasta ihan aikuisiällä, enkä ole nuorempana kahlannut läpi sen kummemmin kotimaisia kuin minkään muunkaan maalaisia klassikoita. Muunlainen kirjallisuus on kiinnostanut yleensä enemmän, ja jos totta puhutaan, kiinnostaa edelleenkin.

Yliopistossa, kun opiskelin yhtenä sivuaineena yleistä kirjallisuustiedettä, tuli luonnollisesti lopultakin luettua melkoinen pino erinäisiä klassikoita. Saattoi silloin tällöin myös käydä niin, että ilmoittauduin tenttiin, enkä ehtinyt lukea kaikkia valitsemiani kirjoja, mutta menin joka tapauksessa tenttimään ja toivoin tuurin olevan myötäinen. Toisinaan se olikin, ja tentaattori kysyi kysymyksensä sattumalta niistä kirjoista, jotka olin ehtinyt lukea. Sitten oli niitä kertoja, kun kysymys tai kysymykset osuivat lukematta jääneisiin.

Yksi kotimaisen kirjallisuuden tentti oli eräänä kesänä, jolloin työskentelin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa laitoshuoltajana, mutta tein samalla kesäopintoja muutaman opintopisteen verran. (Miksi, älkää kysykö. Täysin tarpeetonta puuhaa, jollaiseen en enää todellakaan lähtisi.) Siinä tentissä olin ilmoittanut suorittavani muun muassa Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu -teoksen. En ehtinyt lukea kirjaa, ja tietenkin tenttikysymys koski juuri sitä. Runoilin paperille jotakin epämääräistä lappilaisesta luontosuhteesta, ja tentti meni läpi kolmosen arvoisesti.

Olisin hieman hävennyt, jos olisin jaksanut. Maa on syntinen laulu sai edelleen kerätä pölyä hyllyssäni.

Tänään useammassa kirjablogissa osallistutaan Klassikko, jota en häpeäkseni ole lukenut -haasteeseen (haasteen avauspostaus Reader, why did I marry him? -blogissa, jossa luettavissa myös kooste osallistuneista). Itsekin päätin ottaa siihen osaa, sillä klassikoita on, kuten sanottua, melkoinen kasa lukematta. Mukan esikoinen on kuitenkin se, joka on jäänyt jotenkin kaikkein selkeimmin nolottamaan – tentitty hyvällä arvosanalla ja kaikkea! Joten valintani oli selkeä.

Maa on syntinen laulu on monella tapaa merkittävä kirja. Se oli ilmestyessään vuonna 1964 melkoinen tapaus herättäen närää ja loukattuja tunteita. Mukka oli tuolloin vain 19-vuotias, ja millaisella tulikivenkatkuisella äänellä hän kirjoittaakaan elämästä pohjoisessa, ruumiillisuuden, seksuaalisuuden, yhteisöllisyyden ja uskonnon ilmentymistä ja äärimuodoista.

Olen nyt kirjan lopulta luettuani lähes mykistynyt. Mukan kertojanääni on niin vimmainen ja eloisa, että sen mukana on helppoa upota Lapin synkkään kaamokseen ja yöttömän yön kesään. Tarina on omanlaisensa sykli vuoden kierrossa, se alkaa kuin olisi jatkunut aina, ja se päättyy ilman, että mikään tuntuu lopulliselta.

Kirjan maailma on rujo ja karu. Ihmiset ovat viettiensä viemiä, kiintymys, läheisyys ja lämpö ovat huomattavan paljon vieraampia käsitteitä kuin halu, vimma ja aggressio. Nuoreksi naiseksi varttunut Martta oppii vuoden kierron kuluessa paljon uutta elämästä ja kuolemasta. Eletään 1940-luvun loppua, siis sodan jälkeistä niukkuuden aikaa. Ympäröivän yhteisön normit yhtä aikaa rakentuvat ja purkautuvat: on vapautunutta seksuaalisuutta ja sen vastapainona pakkoa, painostusta ja väkisin tehtyjä tekoja. Yhteisön ulkopuoliset ovat uhka ja samalla virkistävä tuulahdus jotain muuta kuin oma pieni kylä voi antaa. Uskonto on päällekäyvän hullua, saarnat uhkaavat helvetin tulella ja seurat päättyvät holtittomaan seksiin.

Hienointa kirjassa on sen jylhä, vahva ja armoton luonto. Lappi antaa kirjan ihmisille maiseman, jota vasten yksilön teoilla ei tunnu olevan suurtakaan väliä. Voi yrittää olla hyvä ihminen, mutta hukkaan se menee, sillä lopulta sitä jää luonnon jalkoihin: joko konkreettisesti kalmona metsäneläinten syötäväksi tai kuvainnollisemmin luontonsa viemäksi, järjettömän ja satunnaisen väkivallan kohteeksi tai tekijäksi.

En totta vieköön haluaisi elää ympäristössä, jonka Maa on syntinen laulu rakentaa. Mutta romaanin kautta sen maailma kiehtoo ja upottaa mukaansa, kutkuttaa mielikuvitusta ja saa pohtimaan ihmisen yhtäaikaista monimutkaisuutta ja totaalista yksinkertaisuutta elävänä olentona.


Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu
Ulkoasu: Reino Uusitalo
Gummerus 1982, 11. painos (1. painos 1964)
236 s.

Omasta hyllystä.

_____

Muualla kirjablogeissa: Amman lukuhetki, Kujerruksia, Luettua, Maailman ääreen, Jokken kirjanurkka, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Orfeuksen kääntöpiiri  


Kirjan vuoden lukuhaasteen kohta 21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa (yliopistossa), mutta et lukenut.

Vanha TBR-listani roikkuu edelleen mukana blogissa, vaikka hyvin hitaasti tulee luetuksi. Tämä on joka tapauksessa 54. luettu kirja siltä listalta.

24 kommenttia:

  1. Maa on syntinen laulu tuli luettua varmaan juurikin samaiseen tenttiin, johon sinä jätit sen lukematta. Kirjasta jäi mieleen väkevä kerronta, joka vei täysin mukanaan. Muistan ajatelleeni, että kirja oli paljon muutakin kuin eläimellistä seksiä, josta se oli maineensa saanut.Ilmeisesti tenttivastauksesi luontokuvaus osui asian ytimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein harmittaa näin monen vuoden jälkeen kirjan lopulta luettuani, etten ollut sitä lukenut tenttiin. Olisin varmaan kirjoittanut siitä aivan hurmioituneen esseen. ;) No, onneksi on kirjablogi, johon voi kirjoitella hurmioituneita ajatuksiaan niin paljon kuin sielu sietää.

      Poista
  2. Tämä on jollain tavalla tavattoman ruma ja samalla todella hieno, piti ihan tarkistaa mitä mieltä tästä itse olin. Mainio tarina myös lukemisen taustalla, selvästi jotain kirjasta oli siis tarttunut ennen lukemistakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää kyllä mieleeni hienona kirjana ja vaikuttavana lukukokemuksena. Omat perintötekijäni ovat 50-prosenttisesti Lapista, joten ehkä sekin vaikutti sitten sykäyttävästi, en tiedä. (Tai auttoi silloin siinä tentissä, haha.)

      Poista
  3. Olipa hauska lukea sinun mietteitäsi kirjasta, hyvin samankaltaisesti olemme sen näemmä kokeneet :) Nyt saisit samasta tentistä sitten varmaan viitosen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jäisi nähtäväksi ;) Nyt olisi ainakin ollut jotain oikeaa sanottavaa tästä kirjasta.

      Poista
  4. Maa on syntinen laulu tuli luettua kauan sitten, siitä on niin kauan, että nyt kirjan voisi lukea uudelleen. Mukka kuvaa kaunistelemattomaan tyyliin sodan jälkeistä elämää. Moni Mukan aikalainen joutui kokemaan kovaa kritiikkiä, myös Väinö Linnan Tuntematon sotilas sai sitä osakseen.
    Mukan teos joka tapauksessa lukemisen arvoinen klassikko, sitä se on myös elokuvasovituksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä saa varmasti jotain uutta irti uudella lukemisella, etenkin kun aikaa on kulunut välissä runsaasti. Elokuvaversiosta olen kuullut, mutten nähnyt. En tiedä, haluanko edes nähdä sitä.

      Poista
  5. Tässä kirjassa seksuaalisuus liittyy ajatuksissani aina liian pieneen kiristävään villapaitaan. Mistä tämä nyt tulee, en tiedä, on jonkinlainen kiteytynyt kuva. Miehellä on se villapaita, ranteista kulunut ja langat purkautuneet ja miehen silmissä se katse. Nainen, nuori tyttö vielä, perääntyy nurkkaa kohti.

    Kiitos Suketus. Tekstisi on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertauskuva, ahdistava ja kuitenkin säröinen. Minua ahdisti kirjan kuvaama pakko: pakko antaa, pakko saada, pakko ottaa, vaikkei toinen haluaisi. Yhhyh.

      Poista
  6. Lukematta tämä on minultakin, mutta sait kiinnostumaan. Lappi ei ilmansuuntana tai aiheena ole minua koskaan liiemmin kiinnostanut (vaikka nyt kohtalon oikusta satun pororajan tuntumassa asumaan), mutta olisihan se hyvä sivistää itseään senkin suunnan kuvauksilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa oli paljon tuttua tällaiselle sukuperintönsä puoliksi Lapista saaneelle mutta ikänsä etelässä eläneelle. Luonto on hieno kirjassa (ja tietysti oikeastikin), mutta paljon on pinnan alla kiehumassa.

      Poista
  7. Onpa hyvä, että 'omantunnonvaivasi' saivat sinut nyt lukemaan tämän. Rujo ja karu, miten kuvaavia sanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä olen varsin tyytyväinen, että lopultakin tuli hoidettua tämä homma kunnialla loppuun. Kirja on erinomainen.

      Poista
  8. Kiinnostava tarina sinulla tämän kirjan ympärillä. Tällaiset tapaukset jäävät varmaan aika pysyvästi mieleen. Ainakin jollain tasolla.

    En tiedä onko onni vai ei, mutta itse olen lukenut jo teinistä klassikoita jonkin verran. Osa klassikoista on ollut helppoja kuten vaikka Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa (tuolla nimellä sen silloin luin) ja osa hitusen haastavampia kuten vaikka Nuoren Wertherin kärsimykset. Osan klassikoista olen lukenut liian nuorena, enkä kaikkea varmaan ole tajunnut. Mutta toisaalta Jane Austenit ja esimerkiksi Humiseva harju ovat olleet jo teininä suosikkejani ja ovat edelleen. Koska olen jo teininä lukenut ja tykännyt klassikoista, ei kynnykseni tarttua klassikkoon ole järjettömän suuri (vaikka kynnys löytyy kyllä!). Anna Kareninaankin tartuin innolla ja rakastin kirjaa. Nytkin hyllyssä odottelisi useampi kiinnostava, vaan kaikista eniten juuri nyt kutkuttaisi mieltä Alastalon salissa. Klassikot ovat joskus aika ylihehkutettuja ja pettymyksiä, mutta onneksi joukossa on paljon hyvääkin. Ja jos ei muuta, niin usein klassikko ainakin haastaa lukijansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joku kumma ajatus klassikoihin liittyen: ikään kuin niitä ei jotenkin tarvitsisi lukea, koska ne ovat olemassa ja klassikoita ja pysyvät siellä, odottamassa aina vain. Se on ihan hölmöä, etenkin koska moni lukematta oleva klassikko kyllä kiinnostaa minua. :D

      No, ehkä joskus vielä terästäydyn.

      Poista
  9. MInä luin tämän yliopistoaikoina juurikin jollekin kirjallisuuden kurssille. En tosin enää muista, pitikö kirjasta kirjoittaa essee vai mitä. Sen vain muistan, että kirja oli raju enkä sen takia tuolloin pitänyt ollenkaan teoksen lukemisesta. Siksi en ole vieläkään tarttunut mihinkään muuhun Mukan teokseen. Jos lukisin kirjan nyt, voisi lukukokemus olla ihan eri, sitähän ei koskaan tiedä. Hienoa kuitenkin, että omatunto sai tarttumaan kirjaan uudelleen. :-) Minulle Tuntematon oli juuri sellainen; nyt on omatunto puhdas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua alkoi kiinnostaa Mukan muukin tuotanto. Pitäisiköhän sitä alkaa taas tehdä jotain hieman suunnitelmallisempia lukulistoja, että saisi luettua sen, mistä tulee puhe ja minkä oikeastikin haluaa lukea... muuten tämä on aina tätä haahuilua vain.

      Poista
  10. Heh, minä olin myös taitava olemaan lukematta ns. pakkokirjoja. Myöhemmin olen sitten lueskellut niitä vapaaehtoisesti ihan vain paikatakseni aukkoja. :D Olen lukenut paljon siitä lähtien, kun opin lukemaan joten pakkokirjojen välttely ei johtunut lukuhaluttomuudesta, vaan siitä että oli "parempaa" luettavaa kesken. :D

    Mutta asiaan, tämä on nyt toinen arvio tästä Mukan romaanista, jonka luen ja aika väkevältä vaikuttaa. Tämähän on suorastaan pakko lukea. Lapista ja 40-luvusta saa plussaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pakkokirjat ovat aina olleet minulle aika vastenmielisiä, etenkin kaikki sellaiset "no niin, nyt koko luokka lukee tämän saman kirjan, joka nyt sattuu olemaan koulun kirjastossa riittävän isona painoksena, jotta tulee luettua edes yksi kirja vuodessa" -opukset. Koska ei minua kenenkään olisi tarvinnut pakottaa lukemaan.

      Suosittelen tätä kirjaa, Elegia. Karuudessaan raikas kotimainen klassikko.

      Poista
  11. En osannut sanoa tästä pari vuotta sitten oikein mitään, koska lukukokemus oli niin hyvällä tavalla hätkähdyttävä. Mukan ääni on todella voimakas ja luontokuvaukset saivat kaipaamaan Lappiin (silloin ymmärsin sen, miksi jotkut haluavat sinne yhä uudestaan ja uudestaan). Karuista klassikoista tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia, ja luenkin tällaista paljon mieluummin kuin hampaatonta ja mitäänsanomatonta tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, minä myös. Alkoi kiinnostaa Mukan muukin tuotanto, täytyy tutustua siihen tarkemmin, josko luvassa on yhtä vaikuttavia lukukokemuksia.

      Poista
  12. Tämän postauksen alku hymyilytti kaikessa tuttuudessaan! Lukuhaasteen kohtaa 21 varten yritän minäkin kuumeisesti muistella, mitä olisi pitänyt lukea siihen yhteen kotimaisen kirjallisuuden tenttiin kesällä 2001, jona myin risteilymatkustajille olutta laivaterminaalissa ja rakastuin (ei liity laivaterminaaliin) enkä ehtinytkään paljon lukea... Minulle kävi samoin kuin sinulle: kokeilin onneani mutta onni ei ollut myötä. Kyseessä oli aineopintojen maailmankirjallisuuden tentti, joten ihan kaikkeen en koskisi pitkällä tikullakaan, vaikka muistaisinkin. Esimerkiksi Joycen Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta saa kaikin mokomin jäädäkin lukematta.

    Mukkaan pitäisi kyllä tutustua uudelleen – tämän muistan lukeneeni juuri kiireessä johonkin tenttiin, ja eihän siitä juuri mitään mieleen jäänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, tuollainen tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen siis. ;) Tulihan tuota aika usein mentyä tenttiin "vähän kokeilemaan", muissakin oppiaineissa kuin kirjallisuustieteessä. Kaikenlaisella lööperillä sitä onkin selvinnyt niistä läpi...

      Minä haluan ehdottomasti lukea muunkin Mukan tuotannon. Vaikutuin syvästi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!