13. joulukuuta 2014

Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona



Mirkka Lappalainen: Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi
Ulkoasu: Tuula Mäkiä
Siltala 2014
321 s.

Arvostelukappale.



Kuningas Kustaa II Aadolf hallitsi Ruotsia vuosina 1611–1632. Hän oli ristiriitaisen Kaarle IX:n poika ja nousi valtaan alaikäisenä. Kustaa II Aadolfin ympärillä vallitsi jo hänen omana elinaikanaan lähes henkilökultti, ja jälkipolvet ovat pitäneet häntä Ruotsin merkittävimpänä kuninkaana.

Kustaa II Aadolfin ja hänen kanslerinsa Axel Oxenstiernan kädenjälki näkyy Ruotsin ja siten myös Suomen historiassa merkittävästi. Suurilla ja rohkeilla muutoksillaan he muokkasivat köyhästä ja lähes sekasortoisesta maasta tehokkaan, keskusjohtoisen valtion, joka lähti menestykseen ja nousukiitoon.

Kuningas nousi valtaan kesken maata repineen sisällissodan ja kruununperimystaistelun. Hallintokautensa alkupuolella Kustaa II Aadolf sai olla jatkuvasti huolissaan siitä, hyökkääkö valtaistuimelta syrjään sysätty Sigismund Puolasta havittelemaan valtaa takaisin. Muutenkin 1600-luvun alussa sota oli vallitseva olotila, ja valtion tärkein tehtävä oli valmistautua siihen erilaisin resurssein.

Mirkka Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu Pohjolan Leijona – Kustaa II Aadolf ja Suomi on erinomainen tietokirja. Lappalaisen teksti soljuu ja houkuttelee mukaansa sellaisenkin lukijan, joka ei ole koskaan tuntenut vetoa Ruotsin kuninkaita tai 1600-lukua kohtaan. Aihepiiri on suomalaisessa historiantutkimuksessa jäänyt muiden jalkoihin, ja siinäkin mielessä Lappalainen tekee merkittävää työtä tutkiessaan suurten muutosten aikaa.

400 vuoden takainen maailma oli tietenkin todella erilainen kuin nykyinen. Lappalainen tuo kirjassa esiin sekä eroja että yhtäläisyyksiä: kuninkaan uudistuksissa aistii jo aihioita pohjoismaiselle hyvin järjestäytyneelle yhteiskunnalle, vaikka tietenkään menneisyydessä ei voitu tietää, millaiseksi tulevaisuus muodostuu.

1600-luvulla elämä oli arvaamatonta, ja juuri siihen Kustaa II Aadolf toi uudistuksen. Talonpojat ja tavallinen kansa eivät voineet aina (tai lähes koskaan!) luottaa ylempiinsä, ja ainainen sorron, väenottojen, pakkokestitysten ja -kyyditysten sekä väkivallan pelko hallitsi elämää. Kuningas joutui jatkuvasti kiertämään valtakunnassaan ratkomassa riitoja ja kuuntelemassa alamaistensa valituksia.

Tilanne sellaisenaan oli kestämätön, sillä kuninkaalla oli parempaakin tekemistä. Niinpä Kustaa II Aadolf antoi valtaa aatelisille ja loi keskushallinnon, joka alkoi järjestäytyneesti huolehtia yhteiskuntarauhasta ja oikeudesta. Systeemi paransi kansan luottoa vallanpitäjiin, aatelisten luottoa hallitsijaan ja se kiillotti osaltaan kuninkaan omaa julkikuvaa.

Kustaa II Aadolfin aikaa leimasi monella tapaa myös uskonto. Ruotsista oli tullut satakunta vuotta aiemmin luterilainen maa, ja kuningas itse otti uskonnon vakavasti: muiden uskontojen kannattajat häädettiin virallisella määräyksellä maasta. Katolisten ja protestanttien välinen juopa oli Euroopan laajuisesti syvä, ja kuninkaan kohtaloksi koitunut 30-vuotinen sota kumpusi pitkälti nimenomaan siitä. Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa 6.11.1632.

Pohjolan Leijona vakuuttaa ja vaikuttaa lukukokemuksena. Lappalainen osaa yhdistää kokonaiskuvaa, yksityiskohtia ja tulkintoja hienolla tavalla. Hän saa lähteet puhumaan ja kertomaan meille kovin kaukaisesta ja vieraasta ajasta ymmärrettävästi. Kuninkaan henkilö ja teot muodostavat muotokuvan miehestä, joka osasi hallita ja käyttää valtaansa, mutta joka päätyi onnettomaan avioliittoon ja joutui lopulta ehkä oman uhkarohkeutensa uhriksi. Kuningasta tarkastellaan loppujen lopuksi silti etäältä, mistä ratkaisusta pidän. Liian lähelle ei ole tarvetta päästä.

Toisaalta tällaisessa historiankirjoituksessa on yksi vakava ongelma. Kun näin hyvää kirjaa lukee, alkaa väistämättä kyseenalaistaa oman uravalintansa ja pohtia, olisiko minusta voinut olla samaan. Tutkimaan ja kirjoittamaan. Sitä ne esikuvat teettävät, pirulainen!

_____

Kirjasta on kirjoittanut myös Juha.

11 kommenttia:

  1. Aah, pistin tämän vähän aikaa sitten lukulistalleni. Se vain on aina kirjastossa lainassa, mitä en kyllä ihmettele. Kiva kuulla, että tämä on onnistunut ja vaikuttava kirja. Tykkään lukea historiikkejä, mutta välillä ne eivät valitettavasti ole ihan niin onnistuneita, Ainakaan lukijan kannalta katsottuna, tutkimustyö itsessään voi toki olla hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin hyvää historiakirjaa on ilo lukea, vaikkei aihe ole henk. koht. kaikkein kiinnostavin. Oppii vahingossa uuttakin, kätevää.

      Poista
  2. Vaikka luin viimeisen vuoden aikana paljon hyvää historiaa, tämä jäi mieleen yhtenä sellaisena valopilkkuna juuri rahvaan ja aateliston epäselvän suhteen osittaisen korjautumisen takia. Esiteollinen yhteiskunta tuottaa epäluottamusta, koska huonot tieyhteydet synnyttävät kommunikaatioon kitkaa, eikä hallitsija voi ... alhainen tuottavzzzZZZzzz zzzZZZzzz....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juuri näin. Seuraavaksi vuoroon Jumalan vihan ruoska, joka on ollut hyllyssäni jo vaikka kuinka pitkään...

      Poista
  3. Olin jo päättänyt hankkia tämän joululahjaksi historianopiskelijapoikaystävälleni, joka tuosta on haaveillut, mutta sitten tuo meni ja osti sen itse! Pitäisi kieltää kaikenlainen ostaminen ennen joulua... :D Mutta nytpä voin lukea tuon itsekin (sen yhden Lappalaisen olen lukenut, sen nälkävuosia koskevan, oliko se nyt juuri tuo Jumalan vihan ruoska? Tykkäsin, oli hyvin kirjoitettu, jotta myös historiaa ei-niin-kovin-tarkasti tuntevakin pystyi uppoutumaan.). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Ehdottomasti pitäisi olla itselle ostamiskielto ennen joulua! Ei muuta kuin rohkeasti uusille vesille. Tätä kannattaa kyllä kokeilla, aihe ei ehkä ole ykkösenä kiinnostuslistalla, mutta alkaa nopeasti kiinnostaa Lappalaisen käsittelyssä. Jumalan vihan ruoska on tosiaan juuri se "vanhemmista" nälkävuosista kertova.

      Poista
  4. En ole itsekään uskaltanut ostaa tätä, kun saattaa tonttu sen osata tuoda...

    Tästä kirjoituksesta nousi mieleen eräs toinenkin Ruotsin suurimmaksi kuninkaaksi väitetty, Kustaa Vaasa. Hänenkin on sanottu tuoneen Suomeen vakautta kaaoksen keskelle, perustaneen joitain nykyäänkin toimivia rakenteita (oikeuslaitos, paikallishallinto) ja luoneen edellytykset kievari- ja postilaitokselle. Eikä Kustaa poikineen kiertänyt valtakuntaansa samaan malliin kuin keskiaikaiset kuninkaat, vaan hän rakensi linnansa Tukholmaan ja alkoi vakiinnuttaa sen asemaa pääkaupunkina.

    Molemmat kunkut ovat varmasti maineensa ansainneet, mutta musta tämä kertoo mielenkiintoisella tavalla siitä, miten menneisyyttä kirjoitetaan nykyisyyden perusteella. Ainahan kysytään, kuka tai mikä oli ensimmäinen jossain, vaikka sitä ei yleensä saada selville tai sillä ei ole käytännössä merkitystä.

    Eihän sitä uraa ole vielä myöhäistä vaihtaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustaa Vaasa on ilman muuta tärkeä kuningas Ruotsin historiassa, mutta toisaalta Kustaa II Aadolf eli jo monella tapaa erilaisessa maailmassa kuin hän ja on toisella tapaa keskeinen tekijä historian kulussa. On aina kiinnostavaa miettiä, miksi yhdet jäävät historian lehdille elämään ja toiset eivät. Pohjolan Leijona on suurelle yleisölle tarkoitettu teos, mutta muutamassa kohdassa Lappalainen tuo kyllä esiin myös näitä hieman teoreettisempia kysymyksiä.

      Ei kai... ;)

      Poista
  5. Tämän kirjan tahdon ehdottomasti lukea. Aloitan Mirkka Lappalaisen luennan hieman kauempaa, hänen kirjastaan Susimessu. Hankinkin sen jo antikasta kun huomasin Pohjolan leijonan olevan sille ikään kuin 'jatkoa'. Historia kiinnostaa ja silloin, kun siitä kirjoitetaan hyvin, olen myyty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susimessun olen joskus lukenut, samoin Maailman painavimman rahan. Suosittelen! Jumalan vihan ruoska on omassa hyllyssä odottelemassa.

      Poista
  6. Vaikka olin tästä kirjasta kuullut kehuja, niin yllätyin silti.Oma kiinnostukseni historiaan on edelleen turhankin pintapuolista, mutta onneksi on tällaisia kirjoja jotka saavat innostumaan ja samalla ehkä vähän kartuttavat sitä tietämystäkin. Lappalainen on huikean hyvä kirjoittaja ja Finlandia ehdottomasti ansaittu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!