8. elokuuta 2012

Kosmoksen lumoa ja tähtisumua - Tarjolla lukuhaaste!

Pantheon, Rooma. Seitsemän planeetan ja
niiden jumalien pyhäkkö.

Curiosity has landed! Huh, on todella jännää tämä meno niin koti-Telluksella kuin naapuriplaneetallakin. Kuinka mahtavaa tiede onkaan, kysyn vaan! Noin vaan lähetetään ihmisen rakentama menopeli toiselle planeetalle, ja kappas, siinä on kuvaa Marsin pinnalta. Katsottavana. Omalta tietokoneen ruudulta.

Maanantai kului hetkellisessä identiteettikrisiisissä kun menin itseeni ja mietiskelin, miksi minusta ei sittenkään koskaan tullut tähtitieteilijää, vaikka joskus yläasteella sitä hetken ihan oikeasti pohdiskelin. (Uteliaille vastaus on: koska matematiikka.) No, minusta tuli (tulee) sen sijaan kaikin puolin mukiinmenevä historioitsija, olkoon niin. Ursan jäseneksi voi onneksi liittyä kuka vaan.

Avaruustunnelmissani mietin, josko pyhittäisin lähiajat avaruusaiheisen kirjallisuuden lukemiseen ja selasinkin hyllyjäni vähän siihen malliin, löytyykö sieltä valmiiksi luettavaa. Löytyihän sieltä, ja lisää on olemassa vaikka millä mitoin. Siinäpä tuli mieleeni, että miksipä en haastaisi muitakin mukaan. Joten tässä se tulee, meikäplikan ensimmäinen lukuhaaste!


Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -lukuhaaste

Lue vähintään kaksi (2) avaruutta käsittelevää kirjaa ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä. Kaikki kirjat käyvät: kaunokirjat, sarjakuvat, lastenkirjat, tietokirjat – mikä tahansa, missä maailmankaikkeus vilahtaa. Jopa kaikenmoinen tiedevastainen hömpänpömppä käy, mutta sen yhteydessä toivon hieman kriittisempää tarkastelukulmaa. (No, toki muutenkin.)

Ilman blogiakin voi osallistua, mutta silloin edellytän luettujen kirjojen lyhyttä kommentointia tähän postaukseen, luonnollisesti nimimerkillä varustettuna.

Osallistuneiden kesken suoritetaan tietenkin kaikkien kosmisten sääntöjen mukainen arvonta maaliskuun 2013 alussa. Katsotaan, millaisiin palkintoihin tässä vielä innostutaan... (Ihan Mars-matkaa en voi taloudellisten rajoitteiden vuoksi luvata.)

Ei muuta kuin katseet taivaalle ja avaruusmatkalle!


Ps. Ylläolevaa kuvaa saa käyttää, jos haastetta haluaa linkittää.    

32 kommenttia:

  1. Hitsit, ihana haaste! Äh, kun menin lukemaan Munoz Molinan Kuun tuulen jo heinäkuussa. Se olisi sopinut tähän niin hyvin. Mutta katsotaan, saanko luettua jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo, ehkä jotain muutakin vielä löytyy luettavaksi. ;)

      Poista
  2. Ystäväni, joka kärsii masennuksesta, tilitti miulle kerran kokonaisen päivän siitä ettei hänestä voi koskaan tulla kirurgia. Kyyneliä, huutoja.

    Jokaisella on lapsena haaveammattinsa - uskon kuitenkin, että jos ala on oma, niin siihen kokee niin suurta vetoa että sille kyllä päätyy. Tai helvetti, mistä mie vähän yli kaksikymppinen kakara näistä tiedän. Jätänpä aiheen suosiolla. :D

    En kuitenkaan itse ole kokenut tuota ammattikriisiä (paitsi lukion ensimmäisellä, kun tajusin että pitkä matikkafysiikkabiologiakemia=kuolettavan tylsää ja lääkkishaaveet jäi siihen). Lapsena haaveammattini oli salamurhaaja (kiitos tästä, Bruce Willis!) - kun leikittiin porukassa Peter Pania, halusin olla Kapteeni Koukku ja murhata Peterin. Olen jopa kiitollinen, etten päätynyt kyseiselle alalle. :D

    Mielenkiintoinen haaste kuitenkin ja ajankohtainenkin. Mukana siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ei voi vain saavuttaa, eikä se mitään haittaa. (Paitsi tietysti jos siitä seuraa mielenterveydellisiä ongelmia.) Ja olen kyllä samoilla linjoilla: kyllä vakka kantensa valitsee, ainakin jollain tasolla, myös ammatillisessa elämässä. Tai vähintääkin ihminen sopeutuu.

      Olen ihan iloinen, ettei sinusta tullut salamurhaajaa, vaan kirja-alan ihminen ;)

      Kivaa, että olet mukana!

      Poista
  3. Jos science fiction kelpuutetaan, niin olen luonnollisesti mukana :)

    VastaaPoista
  4. Oivallinen idea! Sopiva potku ahteriin, mulla onkin yks aiheeseen liittyvä kirja ollu jo yöpöydällä hyvän aikaa!

    VastaaPoista
  5. Oi, mahtava haaste! Mukana ilman muuta :) Lukuseen pääsevät ainakin omasta hyllystä löytyvät "Kuun tuuli" ja "Kuu on Julma". Lisäksi voisin santsata Valtaojan "Kotona maailmankaikkeudessa". Onneksi laitoit niin paljon aikaa suorittaa haasteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, sinuun voi luottaa! :) Ihanaa, että ideoitakin on jo mielessäsi, minä kun en (vielä ainakaan) tehnyt mitään esimerkkilistaa.

      Tuo Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa on aivan mahtava kirja.

      Poista
    2. Oih, mahtava idea, Elma Ilona! En varmasti olisi itse muistanut tuota Valtaojan kirjaa tässä yhteydessä, vaikka se on ollut melkein vuoden lukulistalla siitä lähtien, kun luin "Tiedän uskovani, uskon tietäväni."

      Poista
  6. Mahtava haaste! Erityisplussaa siitä, että mukaan voi lähteä niin faktalla kuin fiktiollakin :) En uskaltaudu vielä mukaan kun on noita muitakin haasteita jonossa, mutta pidän haasteen mielessä innostuksen varalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin avomielinen ;) Ei hätää, tähän saa tulla mukaan ihan missä vaiheessa huvittaa, jos siltä tuntuu!

      Poista
  7. Hiphei, luonnontieteilijä ilmoittautuu messiin! Kivaa!

    VastaaPoista
  8. Kiva haaste! Yritän ehdottomasti saada tähän jotakin sopivaa luetuksi. Mukana siis!

    Sait samalla uuden lukijan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, Tintti! Ja tervetuloa, toivon että viihdyt! ;)

      Poista
  9. Kuulostaa tosi kivalta! Eli mukana ollaan, lasten tietokirjahyllyssä on ihania avaruusaiheisia kirjoja, joita aina katson sillä silmällä! Ja vielä on lukematta Käsikirja linnunradan liftareille (menikö se nimi noin?) ja...ja...ja... Vaikka mitä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Lastenkirjat ovat erittäin pop tässä(kin) haasteessa. Itse ajattelin nostalgiahengessä lukea ainakin Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjan. Ja lue ehdottomasti Linnunradan käsikirja liftareille, se on hauska!

      Poista
  10. Ensimmäinen tähän haasteeseen sopiva kirja luettu ja blogattu: http://tarinoidentaikaa.blogspot.fi/2012/08/across-universe-matka-alkaa.html

    VastaaPoista
  11. Mää olen kanssa mukana! Eka suoritus hoidettu: http://kirjavakukko.blogspot.fi/2012/09/kirja-arvio-markus-hotakainen.html

    VastaaPoista
  12. Kappas, minäkin innostuin. Pohdin luettavia kirjoja täällä, blogissani. :)

    VastaaPoista
  13. Minä mukaan myös. Linnunradan käsikirja liftareille täytyy huomenna käydä näppäämässä kirjastosta kun näytti olevan hyllyssä.

    Olen käynyt Pantheonissa - kaikkien jumalien temppelissä. Se oli vaikuttava.

    VastaaPoista
  14. Puolivälissä ollaan, eli yksi kahdesta luettu: http://tarinautical.blogspot.fi/2013/01/esko-valtaoja-kaiken-kasikirja.html

    VastaaPoista
  15. Kiitos erinomaisesta haasteesta :)

    Tässäpä linkki minun lukemiini kirjoihin: Rengasmaailma ja Ruohojen maa.

    Olisin voinut liittää haasteeseen monta monituista teosta, kun sf-puolella niitä riittää aiheeseen sopivasti, mutta menen nyt minimimäärällä.

    VastaaPoista
  16. Mä taidan olla suoritukseni tehnyt, viisi luettua teosta: http://kirjavakukko.blogspot.fi/2013/02/kosmoksen-lumoa-ja-tahtisumua.html

    VastaaPoista
  17. Dingding, omat kolme kirjaani löytyvät täältä :) http://pigeonnaire.blogspot.fi/p/haasteet-2013.html

    VastaaPoista
  18. Blogistani avaruus-tunnisteen alta löytyvät Avaruuden ihmeet ja Linnunradan käsikirja liftareille. Hitsi, se Mauri Kunnas jäi sitten lukematta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!