2. kesäkuuta 2012

Lauantai-illan lätinää

Oih, mikä lauantai. Olen käynyt kolistelemassa rautaa salilla, ravinnut itseäni kaikin puolin tervehenkisesti ja lukenut monta tuntia ylhäisessä yksinäisyydessäni. Olen myös nukahtanut Sinuhe egyptiläinen naaman päällä ja herkistynyt Naimapuuhien parissa (hmm). Jälkimmäisen kannet iskin juuri äsken kiinni, mutta joudun nukkumaan yön yli, ennen kuin saan pohdittua lukemaani tarkemmin. Sinuhen kanssa jatkan painimista myöhemmin, nyt ei riitä paukkuja siihen.

Sen sijaan piristän vähintään itseäni esittelemällä uusia hankintoja, joita hyllyyni on viime aikoina päätynyt.


Nämä kolme kirjaa lähtivät mukaani HESY:n kirjamyynnistä Lasipalatsin kulmalta viime viikolla. Kirjoja myytiin hinnalla kolme kappaletta eurolla, jota ei voi erityisen kalliiksi haukkua. Nappasin mukaani Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Anteckningar från en ö -teoksen, jonka suomennoksen Haru, eräs saari luin viime syksynä loppukesän Pellinki-reissun jälkimainingeissa. Koetan onneani ruotsinkielentaitoni kanssa jahka rohkaistun tarpeeksi. Ja ainakin kirjassa on ihanat kuvat.

Lisäksi poimin kolmen kimppaan Matti Koskenniemen Vanhan pedagogin pakinoita, kokoelman vuosina 1951–1966 Opettajain Lehdessä ilmestyneitä kirjoituksia. Katsotaan, miten käy, kun sukellan 50- ja 60-lukujen suomalaiseen koulumaailmaan pakinahengessä...

Kolmas kirja on epäilemättä oivallinen vastaus aina aika ajoin voimakkaana heräävään superhömpän tarpeeseen: Jodi Thomasin Rosa Leen salaisuudet, joka vie lukijan Teksasiin aidossa harlekiinihengessä ratkomaan tyhjillään olevan Altmanien talon kohtaloa. Jännittävää!



Olen superhuono katsomaan telkkaria, mutta se ei tarkoita, ettenkö pitäisi monistakin tv-sarjoista. Supersuosikkini Frendit löytyy hyllystä lähes puhkikatsottuina, samoin Sinkkuelämää ja Frasier. Pitkään pallottelin tätä hankintaa, mutta nyt tartuin härkää ja CDONia sarvista ja tilasin itselleni koko Mullan alla -sarjan sekä kaupan päälle True Bloodin kolmannen tuotantokauden. Vaikka kuinka jostakin sarjasta pitäisin (kuten vaikka True Bloodista, johon koukutuin täysin heti ensimmäisen näkemäni jakson aikana), saatan unohtaa sen – viimeistään kun sarja jää tauolle. En tiedä, mikä reikä minulla on aivoissani, mutta näin on käynyt lähestulkoon kaikkien useampikautisten sarjojen kanssa. No, tilanne on korjattavissa, kuten kuvasta näkyy. Eri asia on se, milloin ehdin/jaksan/muistan alkaa näitä katsoa. (Nytkin tietysti on lauantai-ilta, eikä huomenna menoa minnekään, minkä voisi ajatella olevan oivallinen aika harjoittaa dvd-laitteen käyttöä, mutta mielummin menen kohta lukemaan.) (EN tosin Sinuhea enää tälle päivälle, sillä en halua nukahtaa ihan vielä...)

Näin täällä tänään! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Tuo Haru-kirja on aikamoinen löytö! Hyvää viikonlopunjatkoa :).

    VastaaPoista
  2. Voi että, minäkin ihastelen Harua täällä! Mainiota!

    Tv-sarjaboksit ovat hieno asia, minäkin aina unohtelen (kuten nyt Pan Amin kanssa). Onneksi on Frendit ja siitä voi katsoa ihan mitä kautta vaan, aina on kärryillä ;)

    Mainiota sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Frendit on tosiaan tullut katsottua sen verran monta kertaa, että aina tietää, missä mennään. Melkein aina kun näen jossain tv-sarjassa/leffassa etäisesti tutun näyttelijän, ei yleensä mene kuin hetki ennen kuin päässä alkaa raksuttaa, kuka sivuhenkilö hän on Frendeissä joskus ollut. :D

      Hyvää sunnuntaita sinne työleirille! ;)

      Poista
  3. Mullan alla - sarjan haluaisin minäkin hankkia :) CDON on kyllä kätevä, löysin vasta tänä keväänä sen houkutukset ja riemut....
    Ihanaa ensimmäistä "virallista" kesäviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain vuoden verran pyörittelin tätä asiaa mielessäni. Oli näemmä suuri ja vaikea päätös minulle. :D

      Samoin!

      Poista
  4. Onpa ihana löytö tuo Janssonin kirja! ja tsemppiä sen Sinuhen kanssa, samoissa fiiliksissä ollaan täällä.. Työpäivän jälkeen kun sitä yrittää lukea, silmät helposti painuvat kiinni :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! Samaa toivotan sinulle, Sanna, mutta kyllä me tästä vielä voittajina selvitään, eikä vähiten vertaistuen avulla. ;)

      Poista
  5. Six Feet Under on miunkin suosikkisarjoja! Harmi vain, että myös miulle kävi niin että se pääsi unohtumaan... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, sinunkin! Se on kyllä erinomainen. Täytyy tässä jonain sateisena (tai miksei vähemmänkin sateisena) päivänä alkaa tahkota noita läpi, niin selviää minullekin, miten siinä kaikessa loppujen lopuksi käy.

      Poista

Kiitos kommentistasi!