3. tammikuuta 2011

Odottavan aika on...

Uusi elämä odottaa.

V:n kanssa lähettelemme linkkejä ja mietimme uusia kodin vempeleitä, telkkaria, hifiä, huonekaluja. Ikea-reissu tuloillaan, tietenkin. Vanha kirjahyllyni menee ystävälle, tarvitsen uuden tilalle. Uusi koti ja paljaat seinät odottavat julisteita ja kortteja, keittiö purnukoita, ikkunat verhoja. Katsotaan, katsotaan, kunhan on ensin mitattu ja mietitty. Jännittävää ja uutta, suunnitella jonkun kanssa kotia.

Kehon rääkkäys on myös alkanut, tänään huidoin itseni piippuun BodyCombat-tunnilla, eilen ja perjantaina salilla, viime torstaina zumbassa. Vuodenvaihde aiheutti hyvät tarjoukset, joihin tartuin. Mikäs siinä, urheilusta tulee hyvä fiilinki, aina ja ikuisesti. Toivottavasti Helsinki tarjoaa yhtä hyvät ajat ja paikat. Eiköhän.

Pakkailin taas muutaman laatikon lisää, vaikkei muuttopäivästäkään ole vielä varmuutta. Onpahan vähemmän paniikkia sitten, kun se lähestyy. Ehkä. Inhoan muuttamista, tai ainakin sitä itse toimenpidettä. Uusi koti on toki miellyttävä ja laatikoiden purkaminen tavallaan hauskaa, joskin ainahan se ottaa oman aikansa, ennen kuin tavarat löytävät oikeat paikkansa.

Tällä kertaa minulla on joku mukanani niitä paikkoja miettimässä ja etsimässä.

4 kommenttia:

  1. Purkit, kortit ja purnukat! Ne on ne jutut, joiden kautta tulee koti.

    Paitsi J:lle "Täällä on taas joka paikassa näitä ärsyttäviä purnukoita ja seinillä postikortteja, oikein huomaa, että Sanna on sisustanut".

    Pidä pintasi sitten Suski, purnukoista ja postikorteista ei luovuta!

    VastaaPoista
  2. Mä olen sanonut, että joko minä JA purnukat, tai ei minua ollenkaan. Diili on tehty ;)

    VastaaPoista
  3. En malta odottaa, millaisen hifi meets purnukat ja postikortit- kotikolon saattekaan aikaiseksi :) Hih! Muuttakaa jo! (Ps. TU-PA-RIT!!)

    -Laura

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!