Kuin retkelle pakkaisi

Ulkona sataa. Taas. Siellä on harmaata. Taas. Mjääh.

Olen alkanut pakkaamaan juhannusta varten. Otan ainakin ensiapulaukun, sadetakin, taskulampun, kosteuspyyhkeitä, sytkäreitä, hippihuivin ja villasukat. Olenhan vanha partiolainen, kyllä minä yhdestä juhannuksesta selviän saaressa kuin saaressa, tutussa sellaisessa vielä paremmin. Näin on. Joko siitä on oikeasti kaksi vuotta, kun siellä viimeksi kävin? Kyllä siitä on. Aika rientää ja Pohjois-Karjala on kauempana kuin Leevi and the Leavings väittää. Varsinkin autottomalle kaupunkilaispennulle. Nytkin menen muitten kyydissä.

Sain eilen taas hieman uudenlaisen tukan. Tykkään. Olen antanut itselleni luvan käydä ihanalla virolaisella kampaajalla, vaikka kampaajalla käyminen on kallista ja minä vähävarainen ihminen. Joistain asioista ei vaan neuvotella.

Tekisi mieleni olla neuvottelematta myös muutamista juhannukseen liittyvistä yksityiskohdista, mutta kun en millään jaksaisi tiuskia. En tiedä, onkohan tässä haukattu taas liian iso siivu kutsumalla saareen lähemmäs 20 ihmistä. Sotkuhan siitä tulee, ei siitä mihinkään pääse. Ja minähän tunnetusti olen kaikkein rennonkivoin emäntä...