14. elokuuta 2008

Mulle ja!

Viime sunnuntaina polkiessani töistä kotiin huomasin Metson (siis Tampereen pääkirjaston) edessä olevalla penkillä parin ihka aitoja mustia rintaliivejä. Hykertelin loppumatkan kotiin miettien, mikä mahtoi olla se luonnonvoima, joka sai rintaliivit irtoamaan paikaltaan ja jäämään esille kaiken kansan katsottavaksi. Ehkä lauantaiyö oli villi ja viriili myös kirjaston bussipysäkillä? Minun kotonani se ei ainakaan ollut sitä, yksin on tylsää olla villi/viriili/kiinnostava. Ehkä ensi viikonloppu korjaa asian, kun olen vihdoinkin vapaalla ja lähden urhean ritarini kanssa mökkeilemään. Luonnonvoimat jylläävät Hirvensalmella, varautukaa!

Minulla on kaksi viikkoa töitä jäljellä, loppuun tulee sellainen miellyttävä yhdeksän päivän putki, johon aherrukseni päätän. Ympyrä siis ikäänkuin sulkeutuu, kesätyökomennukseni ensimmäisellä viikollahan alkoi aivan samanlainen puserrus. Sen päätyttyä vedin kuoharikännit ihanien tyttöjen kanssa, mitenköhän käy tällä kertaa? Ideoita elokuun viimeiselle viikonlopulle? Olen käytettävissä!

Eilen eräs potilas sanoi, että minusta pitäisi tulla opettaja. En tiennyt kuinka puolustautua, kun hän lisäksi muutenkin kehui olemustani ja asennettani. Kyseessä oli vielä entinen henkilöstöhallinnon työntekijä, jolla on paljon kokemusta kesätyöntekijöiden palkkaamisesta. Teki mieli sanoa, että kyllähän sitä mielellään hurmaisi kenet tahansa, jos joskus pääsisi sinne työhaastatteluun saakka! En sanonut. Ajattelin kuitenkin aloittaa ensi kesän kesätyöhakemusten kirjoittamisen abauttiarallaa kolmen viikon kuluttua. Onpa sitten aikaa hioa sanakäänteitä ja keksiä suosittelijoita (soittaako joku niille joskus?).

Olen alkanut kärsiä salaperäisestä selkäkivusta, loppumattomasta väsymyksestä, tarkkaavaisuuden puutteesta ja huonovointisuudesta. En ole edes jaksanut käydä salilla kuin ehkä kerran viikossa. Ehkä jaksaisin paremmin noin yleensä, jos kävisin, mutta en saa aikaiseksi. Nukun mielummin, vaikkei se juuri virkistäkään. Nukkuessa ei kuitenkaan tarvitse ajatella ja murehtia, voi vaikka nähdä mielummin painajaisia siitä, kuinka menettää ystävänsä tms.

Asiat eivät ole edenneet, enkä ole hankkinut uusia muuttolaatikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!