13. toukokuuta 2008

Rimakauhu?

Olin viikonlopun töissä, tuli tarjous juuri sopivaan välikköön, kiitos sairaslomalaiset! Palkkapäivää odotellessa.

Eilen menetin viimeisetkin viisauden rippeeni hammaslääkärin tuolissa. Operaatio oli huomattavasti sujuvampi kuin taannoinen helmikuinen, ja olen jo nyt ihan pelikunnossa! Ei tarvinnut leikata eikä porata, yksi tikki vain ja vahvat särkylääkkeet. Eilen kyllä vähän itkeskelin kipua, mutta se meni ohi neljän tunnin päiväunilla ja hyödyllisesti käytetyllä herne-maissi-paprika-pussilla. Seuraavan kerran voisi eksyä hamppilekuriin joskus opintojen loppupuolella. Kiitos YTHS!

Olen päättänyt olla menemättä perjantain tenttiin, vaikka olisihan tässä vielä monta päivää aikaa lukea. Sadat jäljellä olevat englanninkieliset sivut aiheuttavat kuitenkin lähinnä pään hakkaamista seinään, joten en taida jaksaa vaivautua. Joskus ensi syksynä sitten. Vielä olisi tekemättä pari kirjoitushommaa, jotka ajavat nyt sen edelle. Murheenkryynistäni, isosta K:sta en nyt viitsi edes aloittaa. Miten voin olla niin saamaton? Toisaalta minulla ei ole mitään syytä haukkua itseäni saamattomaksi, sillä opintopistemittarilla olen ollut Ahkera. Pois siis turhat märehdinnät, tervetuloa laiska kesä ja sairaalan lattioiden moppaus!

Ensi viikonlopuksi menen kyllä Järvenpäähän, sillä on jo ikävä parempaa puoliskoani ja olen luvannut tuoda eräällekin oik. tiet. yo:lle muutaman tenttikirjan Tampereelta. (Miten te siellä oikeustieteellisessä luulette voivanne kouluttaa tulevia lakinaisia ja -miehiä, jos niille ei riitä tenttikirjoja päntättäväksi????) Lisäksi olisi yhden pariskunnan tuparit ja vielä entisen alma materini alumniyhdistyksen perustamiskokous, johon olen luvannut osallistua. Hommia riittää, se on ihan kivaakin, koska olen himppasen kyllästynyt lukemaan ja tenttimään. Onneksi loma siitä onkin alkamassa tämän viikon jälkeen. Onneksi en toteuta uhkaustani opiskella koko kesää, into on nyt lopussa. Onneksi kesästä tulee kuuma, kaunis ja intohimoinen. (Se on päätetty jo!)

Joku uusi harrastus olisi kiva, sellainen aivoja rasittava. Salilla käyminen on kivaa, mutta siellä ajattelen lähinna vastusten kasvattamista ja kiroan liikkumatonta vaa'ankieltä. Hei kaikki tekijäpulasta kärsivät fiksut järjestöt, täällä ois yks kokenut ja kiva likka ihan vapaana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!