15. heinäkuuta 2007

Sunnuntai

Tänään etsin mansikoita pakastettavaksi, mutta kaupungista ei löytynyt yhtäkään myyntikojua. Yritin myös mennä Lenin-museoon, mutta olin sen ovella kello 15.46 ja museo meni kiinni neljältä. Olisin halunnut jonkun hassun Lenin-rojun, esim. pinssin, jollainen Ollillakin on. Pitäisi ehkä tutustua Lenksuun vielä ennen kuin alan julistaa häntä erinäisin tavaroin, vaikka onhan L:n patsas monessa avataressani internetin ihmemaailmassa liikuttaessakin. Esim. täällä. Ja ei, en ole kommunisti.

Koska kirpputori-suunnitelmani menivät pieleen, en saanut muutakaan aikaiseksi. Mutta tapasin pihalla naapurini, jonka ulkokukkia kastelin kerran ennen juhannusta, ja hän kysyi, olenko saanut viinipullon. Häh?? "Juu, minä jätin sen sinun pyörän koriin!". Päästyäni omalle ovelleni otin lopultakin pyöräni korissa olleen keltaisen muovipussin pois, ja siellä oli pullollinen valkoviiniä! Uskomatonta. Huomasin kyllä pussin ilmestyneen siihen, mutta ajattelin sen olevan joku random höpö-höpö juttu, esim. yläkerran urpo-naapurini/hänen ystäviensä bileistä saapunut roska. Enkä siis ollut riittävän kiinnostunut poistaakseni sitä. Hah. Pyöräni korissa on siis ollut jo muutaman viikon pullollinen alkoholia! Tästä voimme myös päätellä, etten pyöräile usein... (en myöskään juo valkoviiniä, mutta ehkä on syytä pikku hiljaa opetella, sillä jääkaappini päällä on jo kaksi pullollista lahjaksi saatua valkkaria).

Värjäsin tukkani, ja toistaiseksi homma näyttää onnistuneen. Tosin kylppärin ovenkarmiin on livahtanut isohko hiusväritahra, jota ei saa enää irti. Ei varmaan ole mun vika, jos hiustenvärjäystilaa on puoli neliömetriä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!