27. huhtikuuta 2007

Yyh, epäreilua

Maailmanhistorian tentistä selvisin kunnialla, vaikken erityisen kehuttavasti. 7 op, odotan teitä!

Voi pylly. Ulkona on aivan ihana kevätpäivä. Sisällä ei ole. Minun pitäisi lukea tenttiin, joka on huomenna aamulla, ja josta lähden sitten suoraan junalla/bussilla Lahteen, josta joku krapulainen kamu hakee minut mökille, jossa aion vetää lärvit ja oksentaa pihakivetykselle. Maanantaina Järvenpäähän, jossa pukeudun maailman typerimpään "goottiasuun", menen goottiteemaisiin bileisiin, juon viinaa, oksennan pihalle keinun viereen ja kärsin sitten monta viikkoa henkistä krapulaa.

On maailman epäreiluinta, että minun pitää olla näin ihanana perjantaina kotona ja lukea jotain tunkkaista kirjaa 1900-luvun kulttuurihistoriallisista tapahtumista, kun mielessä on kaikki jumalaiset lukiovuosien kevätperjantait, kun tiesi että koulu loppuu pian ja voi maata viikonlopun Sofian pihanurmikolla, polttaa sikana mentholtupakkaa ja juoda Pohjan poikaa. Nyt on koulu tältä keväältä loppu, paitsi pari tenttiä vielä käyn suhaamassa, mutta luentoja ei ole enää. Ja minun pitää SILTI OLLA KOTONA lukemassa, ihan kuin mikään vapaus ei olisi alkanutkaan! En voi edes mennä pihalle lukemaan, kun mulla ei ole mitään pihatuolia, ja tuo etupiha on niin rötväinen, ettei sen "nurmikolla" viitsi sellaisenaan möllöttää.

Seuraa "nuorekasta" alkoholikeskustelua:

En ole tietoisesti juonut Pohjan poikaa täysi-ikäiseksi tultuani. Muutenkin juon nykyisin vaan kaikkea lällykamaa kuten kaljaa, lonkeroa ja siideriä. Ei puhettakaan kunnon drinksuista, joita aina juotiin lukiossa. No, olen oppinut juomaan punaviiniä, mistä olen ylpeä. Mutta miksi, oi miksi viinapääni on niin paljon huonompi kuin alaikäisenä?? On hemmetin noloa, että alkaa nykyisin helposti vaan oksettaa ja/tai väsyttää, varsinkin jos juo jotain vahvempaa, mitä en siis kyllä yleensä tee. Tähän täytyy saada jokin selvyys. Tarvitsen selvästikin harjoitusta. Harmi, että olen menossa töihin, työtön kesä olisi saattanut luoda oivan pohjan harjoitusleiriä varten.

Alkoikin sitten sopivasti tehdä mieli kaljaa. Jee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!